Päämainos
SDK Freja on logistiikan moniottelija. Se toimii merenkulun, maantielogistiikan, rahtauksen ja risteilyalusten palveluiden aloilla.
Kuljetukset 22.04. 11:00

SDK Freja on logistiikan moniottelija. Se toimii merenkulun, maantielogistiikan, rahtauksen ja risteilyalusten palveluiden aloilla.

SDK:n ja Frejan fuusio on varmistunut

Tanskalaisten logistiikkayhtiöiden Frejan ja SDK:n viime vuoden lopulla tapahtunut fuusio on saanut Tanskan ja Ruotsin kilpailuviranomaisten lopullisen hyväksynnän.

22.04.2021
Teksti Esko Lukkari

Fuusiossa syntyy 1 300 työntekijän ja reilun 500 miljoonan euron liikevaihtoon yltävä perheyhtiö SDK Freja Group.

SDK on osa vielä suurempaa tanskalaista logistiikkayhtiötä, jonka nimi on USTC-konserni. Se harjoittaa merenkulkua mm. säiliöaluksilla ja on mukana bunkkeritoiminnassa, riskienhallinnassa ja toimii IT-alalla. USTC-konsernissa on 3 400 työntekijää ja se ylti viime vuonna noin 800 miljoonan euron liikevaihtoon. Konserni toimii 33 maassa.

Tanskan kaksi suurta logistiikkakonsernia

Tanskan suurin logistiikkakonserni on kuitenkin DSV. Se fuusiotui vuonna 2019 Panalpinan kanssa. DSV Panalpina -konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 15,6 miljardia euroa. DSV Panalpina toimii Suomessa kolmella yhtiöllä. DSV Panalpinan Suomen toimintojen liikevaihto oli viime vuonna 257 miljoonaa euroa.

SDK ja Freja ovat aloittaneet jo sulautumisprosessin. Uudesta SDK Freja -yhtiöstä SDK:n omistajat eli Østergaard-Nielsen-perhe saa 75 prosentin osuuden ja Frejan omistaja Jørgen Hansen 25 prosenttia. Hansen perusti Frejan vuonna 1985.

SDK Freja on logistiikan moniottelija. Se toimii merenkulun, maantielogistiikan, rahtauksen ja risteilyalusten palveluiden aloilla. Konsernilla on 130 000 neliön monisatamaterminaalit Tanskassa ja Ruotsissa ja 3 000 rekkaperävaunua. Yhtiöllä on yli 50 toimi- ja myyntipistettä ja se toimii kymmenissä maissa.

Kumpikin yhtiö toiminut Suomessa

Suomessa Freja Finland on ollut iso toimija rajat ylittävässä logistiikassa. Yhtiö ylti vuonna 2019 noin 87,4 miljoonan euron liikevaihtoon ja kolmen miljoonan euron liiketulokseen. 

Freja Finland on menestynyt erinomaisesti alan asiakkaille tehdyissä palvelukykyvertailussa ja valittu jopa alan parhaaksi yritykseksi Suomessa. 

Mitä fuusio ja sulautuminen mahdollisesti tarkoittaa uuden SDK Frejan Suomen toiminnoille, sitä uusi kuljetusjätti ei ole vielä kertonut. 

Oikaisu 23.4. klo 10:45: Uutisesta poistettu virheellinen väittämä, että SDK Logistics omistaisi logistiikkayritys Varovan. Varova on 100 prosenttisesti suomalaisomistuksessa oleva perheyritys.

Oikaisu 23.4. klo 13:10: Uutisessa kerrottiin virheellisesti, että DSV Panalpinan liikevaihto vuonna 2020 olisi ollut reilut 900 miljoonaa euroa. Konsernin oikea liikevaihto vuonna 2020 oli 15,6 miljardia euroa. Lisäksi korjattu oikea tieto, että DSV Panalpina toimii Suomessa kolmella yhtiöllä.

AVAINSANAT

FREJA SDK

JAA