Päämainos

Seinäjoki–Oulu-radan peruskorjaus valmistuu

Radan peruskorjaus kesti lähes kymmenen vuotta.

21.11.2017
Teksti Esko Lukkari

Seinäjoki–Oulu-radan suuri parannushanke valmistuu vuoden lopussa. Vajaat 900 miljoonaa euroa maksanut ratahanke on ollut suurin yksittäinen ratojen peruskorjaus viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Hankkeessa on perusparannettu 335 kilometriä rataa Pohjanmaan lakeuksille. Samalla on rakennettu 105 kilometriä kaksoisraidetta Kokkolan ja Ylivieskan välille.

Pohjanmaan rata on yksi Suomen vilkkaimmista ja tärkeä etenkin teollisuuden kuljetuksille. Rataa pitkin kuljetetaan muun muassa SSAB:n Raahen tehtaalta terästä Hämeenlinnan tehtaalle.

Pohjanmaan radan turvallisuutta on lisätty poistamalla 105 tasoristeystä. Henkilöliikennepaikat on tehty esteettömiksi.

Radalla tehdään syksyn aikana myös historiaa, kun kaksi vanhaa henkilöliikennepaikkaa avataan uudelleen vuosien tauon jälkeen.

Perusparannetun radan ansiosta matka-ajat ovat lyhentyneet. Rata tarjoaa myös hyvät puitteet henkilö- ja tavaraliikenteen lisäämiseen tulevaisuudessa. Pojanmaan radan peruskorjauksen suunnittelu alkoi jo vuonna 2007. Hankkeen toteuttamiseen kului lähes kymmenen vuotta.

JAA