Päämainos
EU:n ilmastopaketti pyrkii vauhdittamaan monin toimenpitein muun muassa sähköautojen yleistymistä.
Kuljetukset 16.07. 07:50

EU:n ilmastopaketti pyrkii vauhdittamaan monin toimenpitein muun muassa sähköautojen yleistymistä.

SKAL: Komission ehdottama ilmastopaketti heikentäisi Suomen logistiikkaketjun kilpailukykyä

Parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan myös kansallista liikenteen päästökauppamallia. SKAL:n mukaan sen valmistelu tulisi tässä tilanteessa lopettaa.

16.07.2021
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Adobe Stock

Komission päästövähennyskeinoihin sisältyvä liikenteen päästökauppa lisäisi SKAL:n arvion myös maanteiden tavaraliikenteen kustannuksia korottaen isojen, tehokkaiden kuljetusyksikköjemme polttoaineen hintaa.

"Liikenteen päästöt on mahdollista puolittaa ilman päästökauppaa, joten Suomen on puolustettava koko kuljetusketjumme ja elinkeinoelämämme kilpailukykyä", SKAL kirjoittaa 15.7. tiedotteessaan.

Laajalla ilmastopaketilla moninaiset vaikutukset 

EU:n ilmastopaketin keinovalikoima on laaja ja sisältää mm. henkilö- ja pakettiautojen polttomoottoreiden valmistuksen kieltämisen vuoteen 2035 mennessä. Myös polttoaineiden verotusta on tarkoitus kiristää. Liikenteen päästökaupan avulla olisi tarkoitus päästä eroon fossiilisista polttoaineista. Se nostaisi nykyisin korkeasti verotetun polttoaineen hintaa heikentäen tavaraliikenteen toimintamahdollisuuksia sekä Suomen tuotanto- ja hintakilpailukykyä. 

Parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan kansallista liikenteen päästökauppamallia. Valmistelu tulee SKAL:n näkemyksen mukaan tilanteessa välittömästi lopettaa. Yhdistys muistuttaa, että lisäksi valtiovarainministeriö on uudistamassa liikenteen verotusta esittäen roimaa korotusta dieselveroon. Se toisi tavaraliikenteelle maksettavaksi polttoaineveroa nykyisen 700 miljoonan euron lisäksi yli 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Näin suurta kustannuslisäystä on mahdotonta toteuttaa. Myös komission ehdotuksiin tulee suhtautua kriittisesti, ja EU:n ilmastopaketin kustannusvaikutukset Suomen tavaraliikenteelle ja talouselämälle on nyt arvioitava huolellisesti, SKAL peräänkuuluttaa.

”Suomen on puolustettava EU:ssa kansallisia etujaan. Jos menetämme kilpailukykymme, meitä ei pelasta EU:n sosiaalinen ilmastorahasto, joka on tarkoitettu EU:n köyhimpien maiden ihmisten auttamiseen. Keskeisiä päästövähennyskeinoja maanteiden tavaraliikenteessä ovat uusiutuvan dieselin ja vaihtoehtoisten polttoaineiden hyödyntäminen sekä moduuliliikenteen käynnistäminen EU:ssa”, toteaa tiedotteessa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.

JAA