Päämainos

SKAL tyrmää dieselin veronkorotukset

”Esitys on haitallinen Suomen kilpailukyvylle ja rankaisee puhtaampien diesellaatujen käyttäjiä.”

20.09.2019
Teksti Esko Lukkari

SKAL on raskaasti pettynyt hallituksen polttoaineverojen korotuksiin. Sen mielestä faktojen valossa hallituksen esitys on käsittämätön. Varsinkin parafiinisen dieselin verokannan päätyminen yritystukilistalle kummastuttaa liittoa.

Ensi kesälle ehdotetun 250 miljoonan euron polttoaineveron korotuksen lisäksi hallitus on nostamassa parafiinisen dieselöljyn verotusta 120 miljoonalla eurolla tällä hallituskaudella, perustelunaan yritystuen poistaminen.

SKAL kommentoi hallituksen esitystä 18.9.

SKAL ei näe perusteita sille, että parafiinisen dieselin verokanta on päätynyt yritystukilistalle. Suomessa polttoaineverotuksella kannustetaan käyttämään ympäristön kannalta parempia polttoaineita. Parafiinisen dieselin kohdalla etuna ovat pienemmät lähipäästöt liikenteessä.

Parafiininen dieselöljy on SKAL:n mukaan polttoainelaatu, joka on haitallisilta lähipäästöiltään perinteistä ns. aromaattista dieselöljyä puhtaampaa. Parafiinisissa dieselöljyissä on sekä fossiilisia laatuja että täysin uusiutuvista raaka-aineista kuten jätteistä ja tähteistä valmistettua dieseliä, jonka elinkaaripäästöt ovat lähellä nollaa. Ympäristösyistä parafiinisia laatuja verotetaan kevyemmin kuin aromaattisia diesellaatuja, SKAL muistuttaa.

”Lähes kaikki on parafiinista”

Lähes kaikki Suomessa myytävä uusiutuva diesel ovat SKAL:n mukaan laadultaan parafiinista. Jos parafiinisen dieselöljyn kevyempi verokohtelu poistetaan, se nostaa myös uusiutuvan dieselin hintaa ja vie maanteiden tavaraliikenteen kauemmaksi päästötavoitteista. Poiston kustannusvaikutus on hallituksen arvioiman 120 miljoonan euron asemesta 154 miljoonaa euroa vuodessa kuluttajille ja yrityksille.

Kun otetaan huomioon sekä ensi kesälle ehdotettu 250 miljoonan euron polttoaineveron korotus että parafiinisen dieselin veronalennuksen poistaminen, ollaan liikenteelle tekemässä yli 400 miljoonan euron veronkorotusta. Tästä maanteiden tavaraliikenteelle kohdistuu 140 miljoonaa euroa vuodessa. Esitys on SKAL:n mukaan hyvin haitallinen Suomen kilpailukyvylle.

Budjettiriihen tiedotuksen mukaan parafiinista dieseliä ei enää tarvita entisessä määrin, koska autokanta on uusiutunut. Väite ei voi pitää paikkaansa, sillä henkilöautokantamme on keski-iältään 12 vuotta. Ammattimaisessa tavaraliikenteessä käytetyn kuljetuskaluston keski-ikä on Suomessa 10 vuotta.

”On käsittämätöntä, että yritystuen leikkaustavoite on johtanut linjaukseen, jonka lopputuloksena rangaistaan puhtaampia diesellaatuja. Lopputuloksena on vain veronkorotus, joka nakertaa myös työllisyystavoitetta”, sanoo tiedotteessa toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.

JAA