Päämainos

SKAL tyytyväinen 300 miljoonan lisärahoitukseen

01.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on tyytyväinen helmikuun lopussa jätettyyn työryhmän esitykseen, jossa pohdittiin parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta. Työryhmä esitti, että perusväylänpidon rahoitusta nostettaisiin 300 miljoonalla eurolla vuodessa. 

SKAL toteaa kannanotossa, että esitys antaa hyvän pohjan liikenneverkon kehittämiselle kohti 2020-lukua. Jatkossa liikenneverkkoa kehitettäisiin Ruotsin tapaan 12-vuotisen suunnitelman mukaisesti. 

SKAL:n mielestä rapistuva tieverkko on ollut tällä vuosikymmenellä kuljetusalan merkittävimpiä ongelmia. Myös talvihoidon taso on ollut riittämätön ja vakava ongelma liikenneturvallisuudelle. Tieverkolla liikkuu lähes 90 prosenttia Suomessa tavaroista ja ihmisistä. 

”Esitetty lisärahoitus on merkittävä, ja tiestöön kohdistettuna se näkyy kuljetusten tehokkuutena ja liikenneturvallisuuden paranemisena. Aiempi yhdistelmämassojen korottaminen ja nyt esitetty yhdistelmäpituuden kasvattaminen lisäävät tarvetta kohdistaa rahoitusta tiestölle”, toteaa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen järjestön julkaisemassa tiedotteessa.

JAA