Päämainos

SKAL:n puheenjohtaja on Jani Ylälehto

SKAL piti liittokokoustaan Turussa.

30.09.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtajaksi kaudelle 2020–2022 on valittu järjestön hallituksen jäsen ja ensimmäisenä varapuheenjohtajana toiminut kuljetusyrittäjä Jani Ylälehto, 46, Pihtiputaalta. SKAL piti liittokokoustaan Turussa.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jari Välikangas, 61, Kauhavalta, ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Jani Salmela, 44, Kurikasta. Pitkäaikainen varapuheenjohtaja Pekka Valtonen Tammelasta ei ollut enää käytettävissä tehtävään.

SKAL tiedotti valinnoista 26.9.

Vuodesta 1999 SKAL:n jäsenenä ollut kuljetusyrittäjä Jani Ylälehto valittiin SKAL:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuonna 2018. Hän on toiminut pitkään eri luottamustehtävissä, muun muassa Kuljetuskeskusten Liiton puheenjohtajana ja SKAL:n hallituksen asiantuntijajäsenenä vuodesta 2013 vuoteen 2018 sekä Pihtiputaan kunnanhallituksen puheenjohtajana 2012–2017.

Ylälehto on koulutukseltaan tietotekniikan insinööri. Hänen yrityksensä Jani Ylälehto Oy liikennöi puutavara-, rahti- ja sorakuljetuksia viidellä kuorma-autolla sekä ruoka- ja pyykkikuljetuksia kolmella pakettiautolla. Yritys työllistää kymmenen henkilöä.

Etusivulle >

JAA