Päämainos

Solita vastaa rautateiden integraatiopalvelusta

09.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Solita uudistaa Liikenneviraston toimeksiannosta Rautateiden integraatiopalvelun (RIPA). RIPA-palvelulla huolehditaan päivittäisen raideliikenteen sujumisesta. 

Projekti alkoi tammikuussa ja kestää vuoden loppupuolelle saakka. Uudistettu palvelukokonaisuus otetaan vaiheittain käyttöön rautatieliikenteessä vuoden 2018 aikana. Sopimus on kestoltaan 510 vuotta, ja siihen sisältyy optiona palvelun laajentaminen koskemaan myös tie- ja meriliikennettä.  

RIPA yhdistää liikenteen eri järjestelmät, palvelut ja toimijat. RIPA voi jatkossa toimia eri liikennemuotojen välisenä integraatiopalveluna, jolla luodaan uusia innovatiivisia liikenteen palveluita. Tehokas liikenne edellyttää informaation saumatonta ja reaaliaikaista jakamista liikennetoimijoiden ja matkustajien välillä. 

Palvelun tuottavan Solitan pro forma -liikevaihto vuonna 2017 oli 76 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 650 henkeä. 

”Integraatiopalvelu auttaa rautatieliikenteen avautumista kilpailulle myös henkilöliikenteen puolella. Olemme rakentamassa liikenteen ekosysteemiä ja tekemässä Suomesta älyliikenteen kärkimaata”, sanoo tiedotteessa Solitan liikenteen toimialajohtaja Mikko Varjos.  

Solita on keskittynyt muun muassa liikenteen ohjausjärjestelmien, aikataulusuunnittelun sekä ratainfran mallintamiseen ja kunnossapitoon. 

Liikenteen toimijoiden ja matkustajien tarpeet nopeuden, matkaketjujen ja sujuvuuden suhteen asettavat myös tietojärjestelmien yhteentoimivuudelle uusia vaatimuksia. 

”RIPA-integraatiopalvelu on ainutlaatuinen Suomessa. Olemme tyytyväisiä siihen, että Liikennevirasto katsoi Solitan olevan sopivin hoitamaan tätä tehtävää", toteaa Solitan pilvi- ja integraatiopalveluista vastaava johtaja Karri Lehtinen

JAA