Päämainos

Suomen 65 tasoristeystä kaipaa parannuksia

15.03.2018
Teksti Esko Lukkari

Liikennevirasto kohdistaa tasoristeysten turvallisuuden parantamiseen tänä vuonna kahdeksan miljoonaa. Koko nelivuotinen ohjelma sisältää 65 kohdetta eli toimenpiteitä 28 miljoonalla eurolla. 

Ohjelman mukaan tasoristeyksiä pitää parantaa tai sulkea. Lisäksi Liikennevirasto ehdottaa selvitystä satelliittinavigoinnin hyödyntämisestä. Se haluaa myös lisätä STOP-merkkejä tasoristeyksiin. Työt on jo aloitettu. 
 
Liikenne- ja viestintäministeriö teki marraskuussa 2017 päätöksen tasoristeysturvallisuuden parantamisohjelmasta, minkä jälkeen Liikennevirasto laati listan parannuskohteista. 
 
”Tämän vuoden aikana parannamme 21 tasoristeystä. Lisäksi on ohjelmoitu saman verran toimenpiteitä ensi vuodelle, mikäli rahoitus toteutuu”, kertoo tiedotteessa johtaja Magnus Nygård Liikennevirastosta.  
 
”Vuosille 20202021 jää listamme loppujen tasoristeysten parantaminen. Arvioimme, että näillä toimenpiteillä tasoristeysonnettomuuksien määrä vähenee 35:llä kymmenen vuoden aikana”, Nygård jatkaa.

JAA