Suomen merenkulussa lakkouhka maaliskuussa

Sovittelija Jukka Ahtela koettaa ratkoa alan sitkeää palkankorotuskiistaa jälleen tällä viikolla.

19.02.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomen koko merenkulkua ja vientiä uhkaa lakko maaliskuun alussa. Suomen nopeasti pysäyttävän lakon uhka johtuu Merimies-Unioni ja Suomen Varustamojen työehtosopimusneuvottelujen jumiutumisesta.

Kiistassa kyse on palkankorotusten suuruudesta ja ulkomaisen työvoiman käytöstä suomalaisilla laivoilla.

Merimies-Unioni jätti lakkovaroituksen 14.2. Suomen Varustamot tiedotti asiasta samana päivänä.

Osapuolet aloittivat aloittivat TES-neuvottelut helmikuun alussa. Merimies-Unioni esittää Suomen Varustamojen mukaan ensimmäiselle vuodelle yli 2,5 prosentin palkankorotuksia sekä tekstimuutoksia joiden kustannusvaikutus on vähintään yhtä suuri. Toiselle vuodelle palkankorotusvaatimus on yli 2,5 prosenttia. Lakko alkaisi 1.3. klo 10

Merimies-Unionin 15.2. antaman tiedotteen mukaan Varustajat esittävät nollakorotuksia ja ulkomaisen halpatyövoiman käytön lisäämistä 75 prosenttiin.

Merimies-Unionin mukaan sen tavoitteena on ollut löytää ratkaisu kuluneen sopimuskauden aikana esiin tulleisiin riita- ja tulkintakysymyksiin sekä palkkojen tarkistaminen liiton jo aikaansaamien työehtosopimusratkaisujen mukaisilla korotuksilla.

Työnantajat ovat liiton mukaan esittäneet nollakorotuksia ja ulkomaisen halpatyövoiman käytön lisäämistä nykyisestä kolmasosasta 75 prosenttiin, mikä tarkoittaisi käytännössä suomalaisten merimiesten korvaamista ulkomaisilla.

Osapuolet tapaavat sovittelija Jukka Ahtelan johdolla maanantaina valtakunnansovittelijan toimistolla.

JAA