Päämainos

Suomi haluaa yhä kevytautolain

EU-komission uutta kevytautoja koskevaa linjausta odotetaan lähiviikkoina.

26.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomi haluaa yhä voimaan kevytautoja koskevan lain. Uudessa laissa aiotaan ottaa huomioon EU:n komission tekemät tarkentavat linjaukset. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sdp) vahvistaa, että kevytautolaki halutaan saada voimaan EU:n aiemmasta vastustuksesta huolimatta.

Kevytautoja koskeva laki oli jo edellisen hallituksen liikenneministerin Anne Bernerin (kesk) tavoitteena, mutta EU ei hyväksynyt tuolloin Suomen esittämää lakimallia, vaikka se ehdittiin viedä jo eduskuntaan.

Harakan mukaan ratkaisua on nyt haettu komission kanssa uuden lain pohjalta. Harakkaa on haastattelut Maaseudun Tulevaisuus 22.5.

Harakka sanoo odottavansa komissiolta sellaista linjausta, jolla vanhan kevytautolain tavoitteisiin päästäisiin uudella lailla.

Suomen alkuperäisessä kevytautolaissa auton nopeus olisi rajattu enintään 60 kilometriin tunnissa ja auton paino olisi ollut 150 kg ja sitä olisi saanut ajaa 15-vuotia mopoautokortilla.

EU-komission linjausta kevytautoista odotetaan jo lähiviikkoina. Juha Sipilän (kesk) hallitus ehti säädättää kevytautolain tulemaan voimaan ensi marraskuun alussa. Sitä ennen komission uusi linjaus ja uusi asiaa koskeva laki pitää käydä eduskunnan hyväksyttävänä. Samalla vanha laki on kumottava.   

JAA