Päämainos
Suomi on sähköpyörissä jäljessä naapurimaistaan
Kuljetukset 04.03. 08:23

Suomi on sähköpyörissä jäljessä naapurimaistaan

Crescent tuo markkinoille autoista tutulla ABS-jarrulla varustetun sähköpyörän.

04.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomi on sähköpyörien määrän voimakkaasta kasvusta huolimatta selvästi jäljessä sähköpyöräilyn edelläkävijämaista Saksasta, Hollannista ja Ruotsista. Esimerkiksi Ruotsissa myytiin pelkästään vuonna 2018 yli 100 000 sähköpyörää. 

Suomessa myytiin vuonna 2018 270 000 polkupyörää, joista sähköpyöriä oli tuolloin viitisen prosenttia. Sähköpyörien osuus myydyistä polkupyöristä kasvaa silti Suomessakin.

”Sähköpyöräilyn suosio perustuu moneen tekijään. Pyörillä voi liikkua vaivattomasti jopa kymmenien kilometrien työmatkoja tai tehdä arkiliikkumisesta matkasta ja olosuhteista riippumatta vaivatonta. Kehittyneen akku- ja järjestelmäteknologian myötä sähköpyörän käyttö on helppoa ja vaivatonta, sanoo Cycleurope Finland Oy:n toimitusjohtaja Jari Elamo

Sähköpyörä on enintään 250 W:n tehoisella sähkömoottorilla varustettu ajoneuvo, jonka moottori toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy pois toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa. Toisaalta on myös sähköpyöriä. joilla sähköin en avustus on toiminnassa koko ajan.

Ympäristöystävällisenä ja käytännössä päästöttömänä kulkuneuvona sähköpyörä sopii myös osaksi monen kaupungin ja kuluttajan liikennejärjestelmää ja kulkuneuvovaihtoehtoja. 

ABS parantaa turvallisuutta

58 prosenttia kaikista sähköpyöriin liittyvistä onnettomuuksista tapahtuu jarrutuksen yhteydessä. Onnettomuuksien syynä on usein, että tavallista polkupyörää painavampi sähköpyörä menettää kovan jarrutuksen yhteydessä pidon alustastaan, mikä johtaa pyöräilijän tasapainon menettämiseen. 

Ruotsalaisen pyörävalmistaja Crescent lanseeraisi uuden älykkään turvallisuusominaisuuksilla varustetun sähköpyörän GoExpo-messuilla Helsingissä 28.2 ja tiedotti asiasta samana päivänä.

Sen Ellie-sähköpyörässä on turvallisuutta merkittävästi parantava ABS-jarru. Alun perin autoihin kehitetty ja sittemmin myös moottoripyörissä käyttöönotettu lukkiutumaton ABS-jarrutusteknologia parantaa myös sähköpyörissä pidon ja tasapainon säilymistä kovan jarrutuksen aikana. 

”Täysin integroitu lukkiutumaton ABS-jarrutusjärjestelmä on sähköpyörissä uutta. Järjestelmä tunnistaa sähköpyörän kulkeman alustan, pyörän nopeuden sekä jarrutuksen voimakkuuden. ABS-jarru auttaa pysähtymään kontrolloidusti, rajustikin jarrutettaessa, kaikilla alustoilla”, Elamo sanoo.

Uuden Ellie-citypyörän älykkäisiin ominaisuuksiin kuuluu myös digitaalinen Koppla-sovellus, jonka kautta pyöräilijä voi seurata akun lataustasoa, huoltotarvetta ja ajettuja reittejä sekä määritellä pyörän käyttöalueen. Pyörän turvallisuutta lisää myös akun varkaudenesto sekä sovelluksen mahdollistama automaattisen hätäviestin lähetys onnettomuuden sattuessa. 

JAA