Päämainos

Taksi Helsingille viisi täyssähkötaksia

Harkitsee sähkötaksien laajempaa käyttöönottoa.

02.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Taksi Helsinki tuo välitysjärjestelmään viisi uutta täyssähkötaksia. Yhtiön ensimmäinen sähköautotaksi aloitti liikennöinnin syyskuun puolessa välissä. Taksi Helsinki sanoo harkitsevansa sähköautotaksien laajempaa käyttöönottoa.

Taksi Helsinki tekee sähköautoissa yhteistyötä Keskon tytäryhtiön K-Caaran kanssa.

Taksi Helsinki tiedotti asiasta 31.10.

”Haluamme olla mukana vähentämässä liikennepäästöjä. Uskomme, että sähköautot ovat tulevaisuudessa isossa osassa. Arvostan, että K-Caara lähti mukaan hankkeeseemme”, kertoo tiedotteessa Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen.

Sähköautotaksit ovat kaupunkiliikenteessä, jossa matkat ovat lyhyitä ja nopeudet suhteellisen alhaisia. Autot ovat paitsi vähäpäästöisiä, myös lähes äänettömiä, mikä lisää asiakkaan matkustusmukavuutta. Sähköautojen määrän lisääntymisen myötä myös latausmahdollisuudet yleistyvät kovaa vauhtia.

”K-Caara on mukana Taksi Helsingin sähköautojen käyttöönotossa. Tulevaisuudessa taksit voidaan ladata myös parhaillaan rakennettavassa K-Latausverkoston pisteissä”, sanoo K-Caara Oy:n head of customer experience Piero Silvani

Sähköautotaksit ovat teipattu Taksi Helsingin logolla sekä ekologisuutta ja voimanlähdettä korostavalla kuvioinnilla. Ne ovat tunnistettavissa myös taksin katolla olevasta kuvusta. Taksien numerot kuvuissa ovat SÄHKÖ 1, SÄHKÖ 2 jne. Liikenteeseen tulevat autot ovat Volkswagen e-Golf -mallisia. Kyseessä on niin sanottu täyssähköauto, jossa ei ole polttomoottoria. Malli on viisiovinen ja sopii pääkaupungin taksiliikenteeseen pienen ja näppärän kokonsa vuoksi.

Sähköautojen pienen lukumäärän vuoksi niitä ei voida vielä erikseen tilata, vaan sen kyytiin voi toistaiseksi nousta esimerkiksi taksitolpilta tai ottaa taksin niin sanotusti lennosta.

Taksi Helsinki harkitsee sähköautotaksien laajempaa käyttöönottoa, jolloin tilausmahdollisuus tultaisiin lisäämään puhelinpalveluun sekä Taksi Helsinki –sovellukseen.

JAA