Päämainos
Taksiliitto pelkää koronan vaikutuksia
Kuljetukset 07.05. 09:23

Taksiliitto pelkää koronan vaikutuksia

Kuntien ostopäätökset ratkaisevat liiton mukaan taksiliikenteen tulevaisuuden Suomessa.

07.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Taksiliiton mielestä taksiverkoston tulevaisuus on koronakriisin vuoksi entistä vakavammin uhattuna. Liiton mukaan taksiliikenne palvelee vielä koko maassa, mutta kuntien ratkaisut vaikuttavat siihen, onko näin jatkossa. 

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen korostaa liiton 28.4. julkaisemassa tiedotteessa kuntien vastuuta koronakriisin jälkeisessä ajassa taksien tulevaisuudelle.

Kunnat ovat hänen mukaansa tärkeä asiakasryhmä. Ne ostavat koulukuljetuksia, vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia sekä monia kuntalaisia ja kunnan omia kuljetustarpeita täydentäviä taksipalveluita. Ilman niitä ei pienemmissä kunnissa ja kaupungeissa olisi taksipalveluita. Kuntien ostama palvelu mahdollistaa yrittäjälle perustoimeentulon ja sitä kautta mm. päivystyksen hiljaisempana aikana.

”Kun koronakriisin myötä koulut on suljettuna, ikääntyneet kuntalaiset pysyvät kotonaan, kiireetön sairaanhoito on lähes seisahtunut ja yksityisten ihmisten taksintarve on käytännössä loppunut, ovat taksiyrittäjät todellisessa ahdingossa”, hän sanoo.

Kunnat voivat Koskisen mukaan korvata edes osittain sopimuskuljetuksiaan taksiyrittäjille ja hyödyntää muista kuljetuksista vapautuneita takseja esimerkiksi ikäihmisten asiointipalveluiden hoitajina, ruokapalvelun tukena tai kotihoidon kuljetuspalveluna. 

”Taksiverkoston tulevaisuus on kuntien omien ratkaisujen ja päätösten varassa. Toivottavasti kuntien päättäjät osaavat katsoa tulevaisuuteen yli koronakriisin”, sanoo Koskinen.

JAA