Päämainos
Tallink pinnisti plussalle kolmannella kvartaalilla
Kuljetukset 02.11. 09:47

Tallink pinnisti plussalle kolmannella kvartaalilla

Konserni teki tulosta laivoillaan ensi kertaa sitten koronapandemian alkamisen.

02.11.2021
Teksti Esko Lukkari

Tallink-konserni on päässyt ensi kertaa koronan jälkeen kvartaalituloksessaan plussalle. Vuoden 2021 kolmannella vuosineljänneksellä sen tulos oli 5,5 miljoonaa euroa (23,9 miljoonaa euroa tappiota Q3/2020). 

Kolmannen neljänneksen tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli 35,1 miljoonaa euroa (5,7). Konsernin liikevaihto kasvoi 18,6 prosenttia ja oli 170,5 miljoonaa euroa (143,7). Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat eniten ravintola- ja myymälämyynti, lipputulot ja laivojen ulosvuokraukset.

Tallink tiedotti tuloksestaan 28.10.

Yhtiö on vahvistanut likviditeettiään nostamalla lainaa Nordic Investment Bankilta ja järjestämällä julkisen osakeannin syyskuun 2021 alussa. Osakeannilla yhtiö hankkia uutta pääomaa ja loi  likviditeettipuskuria tulevaa matalan sesongin aikaa varten. Maksuvalmiuspuskuri oli 30.9.yhteensä 252,5 miljoonaa euroa (115,0).

Konsernin investoinnit vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä olivat 3,7 miljoonaa euroa (54).

Ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana konsernin liikevaihto laski 14,7 prosenttia verrattuna vuoden 2020 vastaavaan ajanjaksoon ja oli 310,3 miljoonaa euroa. Tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja (EBITDA) oli ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana 33,2 miljoonaa euroa (6,9) ja tappio oli 53,2 miljoonaa euroa (81,5).

”Ensimmäinen valonpilkahdus”

”Korkeasta polttoainehinnasta ja jatkuvista koronapandemian vaikutuksista huolimatta on hienoa, että olemme pystyneet saavuttamaan ensimmäisen voitollisen neljännesvuosituloksen pandemian aikana. Tulos on ensimmäinen valonpilkahdus viimeisen puolentoista vuoden aikana, jolloin olemme tehneet yli 151 miljoonan euron tappion”, sanoo tiedotteessa Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

”Tulosta tukivat joidenkin reittien uudelleen avaaminen ensimmäistä kertaa pandemian alkamisen eli maaliskuun 2020 jälkeen, sekä kahden aluksen ulosvuokraussopimukset. Ensimmäistä kertaa kevään 2020 jälkeen lähes kaikki aluksemme ovat takaisin liikenteessä ja vain yksi aluksistamme seisoo satamassa”, sanoo Nõgene.

”Vaikka investoinnit eivät vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä olleet niin merkittäviä kuin viime vuonna, uuden aluksemme MyStarin rakennusprojektissa edettiin ja laiva kastettiin elokuussa 2021. MyStar tulee Megastarin tavoin käyttämään polttoaineena merenkulun vihreintä tällä hetkellä saatavilla olevaa polttoainetta eli LNG:tä, ja olen varma, että asiakkaamme odottavat uutta alusta yhtä innolla kuin mekin”, Nõgene kertoo.

AVAINSANAT

Tallink

JAA