Päämainos

Tampereen jättihanke saa seurantaryhmän

Liikenneviraston projektiryhmä seuraa ratapihan rakennushanketta.

11.10.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomen yhden logistisen solmukohdan eli Tampereen rautatieaseman ratapihan päälle rakennetaan parhaillaan valtavaa rakennuskompleksia. Miten areenan, hotellin ja korkeiden tornitalojen kokonaisuus voidaan toteuttaa ratapihan päälle raideliikenteen siitä häiriintymättä?

Liikennevirastoon on perustettu erillinen projektiryhmän seuraamaan noin 300 miljoonan euron rakennushankkeen rautatiejärjestelmää koskevien velvoitteiden ja toimenpiteiden tilannetta. Liikennevirasto tiedotti rakennushankkeesta ja seurantaryhmän perustamisesta 10.10.

”Kaikki rakentaminen tapahtuu liikenteen ehdoilla. Rakentamistöitä ja liikennettä sovitetaan yhteen todella tarkasti. Työmaan työskentelyssä turvallisuus on ykkösasia”, kertoo tiedotteessa hankkeen projektipäällikkö, aluepäällikkö Mikko Heiskanen Liikennevirastolta.

Suunnittelussa on huomioitava myös Liikenneviraston aseman seudun kehittämistä koskevat tulevaisuuden visiot. Asema-alueen itäpuolelle on määritelty lisäraide lähiliikenteelle ja kolmas välilaituri sekä huoltoraiteisto ratapihan pohjoispäähän.

Tehtyyn ratapihan yleissuunnitelmaan pohjautuva ratasuunnittelu ja hankkeen toteutus on ajoitettu lähivuosille 2019-26.

Ratapiha on ollut Tampereen solmukohta muuhun Suomeen jo 140 vuoden ajan. Nyt ensimmäisessä rakennusvaiheessa ratapihan yläpuolelle valmistuu eteläinen kansi, sen päälle rakennettava monitoimiareena sekä kaksi tornirakennusta asuin-, liike ja toimistotiloineen. 

Toisessa vaiheessa rakentuu pohjoiskansi ja sen päälle tulevat kolme asuinrakennusta. Korkein torneista kohoaa 100 metrin korkeuteen.

Pohjoiskannelta rakennetaan liukuporras- ja hissiyhteydet suoraan henkilöratapihan reuna- ja välilaitureille. Rakennusten pohjoispuolelle on suunnitteilla Asemakeskus, joka kattaa pääosin koko henkilöratapihan ja yhdistää kaupunginosat tiiviiksi keskustaksi.

Tampereen ratapihan läpi kulkee vuorokaudessa noin 300 junaa ja matkustajamäärä on yli 250 000 vuodessa. Rakennustöistä huolimatta matkustajien tavaroineen on voitava kulkea turvallisesti alueella. Sujuva ja turvallinen liikennöinti, kuljetukset sekä rautatiekaluston huollot on taattava alueella koko rakentamisen ajan.

AVAINSANAT

Tampere

JAA