Päämainos
Tampereen Ratikalla tehty vuodessa lähes 10 miljoonaa matkaa
Kuljetukset 10.08. 06:41

Tampereen Ratikalla tehty vuodessa lähes 10 miljoonaa matkaa

Vaunuille on kertynyt yhteensä yli 1,4 miljoonaa ajokilometriä.

10.08.2022
Teksti Osto&Logistiikka

Tampereen Ratikka on liikennöinyt tasan vuoden. Ensimmäisen vuoden aikana Ratikalla on tehty lähes 10 miljoonaa matkaa ja asiakastyytyväisyys on kiitettävällä tasolla.

”Ratikalla tehdään noin neljännes Nyssen matkoista. Ensimmäisen vuoden aikana tehdyt 10 miljoonaa matkaa vastaavatkin hyvin ennakko-odotuksiamme. Ratikka osana Nyssen viime vuoden onnistunutta linjauudistusta on vaikuttanut siihen, että olemme palautuneet matkustuksessa koronaa edeltävälle tasolle muita kaupunkiseutuja nopeammin - kesän 2022 aikana on menty jo selvästi ylikin”, joukkoliikennejohtaja Mika Periviita sanoo Tampereen Raitiotie Oy:n tiedotteessa 9.8.

Matkustajat tyytyväisiä

Ratikan luotettavuusprosentti on viimeisen 12 kuukauden ajalta 99,12. Ratikan asiakastyytyväisyyden keskiarvo on erittäin hyvä 4,1 viidestä. Asiakastyytyväisyyskyselyssä matkustajilta kysytään mielipidettä vaunun ja pysäkkien siisteydestä, matkustamisen turvallisuudesta, kuljettajan ajotavan miellyttävyydestä sekä aikataulujen noudattamisesta. Kysely toteutetaan kuukausittain molemmilla linjoilla.

”Seuraamme asiakastyytyväisyyttä jatkuvasti kaikessa Nysse-liikenteessä. Erityisesti Kaupin kampukselle liikennöivillä Ratikan liityntälinjoilla ja linjalla 1 (Tays- Sorin aukio) on eniten tyytyväisiä joukkoliikennematkustajia”, Periviita jatkaa.

”On ollut hienoa seurata, miten tamperelaiset ovat ottaneet Ratikan omakseen ja käyttävät sitä ahkerasti. Liikennöinti on onnistunut myös mittareiden valossa, sillä asiakastyytyväisyys ja luotettavuus ovat pysyneet tasaisesti erittäin korkealla tasolla”, sanoo Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö.

Liikennöinnin aikana on ajettu 175 182 lähtöä. Peruttuja lähtöjä on ollut 1537. Niistä osittain peruttuja lähtöjä on ollut suunnilleen 95 %, mikä tarkoittaa, että osa reitistä on pystytty kuitenkin liikennöimään. Vaunuille on kertynyt yhteensä yli 1,4 miljoonaa ajokilometriä. Vaunut ovat osoittautuneet luotettaviksi ja raitiotiejärjestelmääkin on päästy säätämään kaikissa olosuhteissa toimivaksi.

”Ensimmäinen vuosi on sujunut liikennöinnissä todella hienosti. 80 uutta Ratikan kuljettajaa ja liikenteenohjaajaa ovat opiskelleet itselleen uuden ammatin ja osoittautuneet taitaviksi ammattilaisiksi Tampereen Ratikan ohjaimissa”, sanoo operatiivinen päällikkö Vesa Rauhala VR:ltä.

Myös raitiotien kunnossapito on olennainen osa sujuvaa liikennöintiä. Ensimmäinen vuosi on ollut Tampereen Ratikan kunnossapitoallianssille opettavainen.

”Yhteistyö liikennöinnin kanssa on ollut hedelmällistä, sillä olemme päässeet kehittämään uusia työmenetelmiä niin liikenteen seassa kuin liikennekatkojenkin aikana. Kuljettajat tuovat liikenteenohjaajien kautta aktiivisesti esiin huomioita radalta. Niiden ansiosta voimme priorisoida töitä liikennöinnin sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Liikenteenohjaajat ovat suoraan vuoropuhelussa asentajiemme kanssa, jolloin vikatilanteet saadaan usein ehkäistyä ennen kuin vika aiheuttaa häiriötä liikennöinnille”, kertoo kunnossapitopäällikkö Santeri Heinonkoski NRC Groupilta.

JAA