Päämainos
Suomen suurimman vientialan yritysten tilauskanta ohenee edelleen reipasta tahtia ja lomautettujen määrä on kasvanut selvästi. Huojentavaa on, ettei kolmannen neljänneksen raju pudotus uusissa tilauksissa toistunut vuoden lopulla, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.
Kuljetukset 08.02. 10:32

Suomen suurimman vientialan yritysten tilauskanta ohenee edelleen reipasta tahtia ja lomautettujen määrä on kasvanut selvästi. Huojentavaa on, ettei kolmannen neljänneksen raju pudotus uusissa tilauksissa toistunut vuoden lopulla, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.

Teknologiateollisuus: Vientiyritysten tilanne edelleen vaikea

Lomautusten määrä kasvanut selvästi teknologiateollisuudessa

08.02.2024
Teksti Ilmari Tuomivaara

Tuoreet tiedot suomalaisten teknologiateollisuusyritysten tilauskertymästä ja kysynnän kehittymisestä ennakoivat Suomen talouteen edelleen haastavaa alkuvuotta. Toimialan yritysten liikevaihdon arvioidaan yhä laskevan seuraavan puolen vuoden aikana, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.

Teknologiateollisuus ry tiedotti aiheesta 7.2.2024.

"Monilla yrityksillä tulee olemaan vaikeuksia alkaneen vuoden aikana. Hyvinä aikoina kertynyt vahva tilauskanta on kannatellut yrityksiä, mutta yhä useammalla tilauskannat ovat ohentuneet selvästi ja yritykset ovat jo joutuneet turvautumaan lomautuksiin tai vähintään niiden uhka on noussut merkittävästi. Positiivinen pilkahdus on, että uusien tilausten kertymä toipui kolmannen neljänneksen romahduksesta. Toipumisesta huolimatta tilauskertymä oli huonompi kuin viime vuosina keskimäärin", sanoo tiedotteessa pääekonomisti, johtaja Petteri Rautaporras.

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto laski Suomessa ennakkoarvion perusteella vuonna 2023 noin kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 2022.

Rautaporras pitää mahdollisena, että vielä viime vuoden lopulla pelätty raju tuotantomäärien putoaminen ja voimakas työllisyyden heikkeneminen voidaan näillä näkymin välttää alkuvuoden aikana.

"Sisällä olevien tilausten ansiosta tuotanto on pyörinyt teknologiateollisuudessa kiitettävästi, mutta piristymisestä huolimatta tilauskertymää ei voi vielä kuvata edes tyydyttäväksi. Näyttää väistämättömältä, että tuotantomäärät laskevat jonkin verran alkuvuoden aikana", hän toteaa.

Saatujen uusien tilausten arvo teknologiateollisuudessa oli viime loka−joulukuussa 33 prosenttia suurempi kuin edellisellä neljänneksellä mutta 19 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Koko tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa kolme prosenttia pienempi kuin syyskuun lopussa ja 16 prosenttia pienempi kuin vuoden 2022 joulukuussa.

Suurimmalla toimialalla eli kone- ja metallituoteteollisuudessa uusien tilausten arvo oli loka–joulukuussa 48 prosenttia suurempi kuin edellisellä neljänneksellä. Vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna saatujen uusien tilausten arvo laski 16 prosenttia.

"Ehdottoman positiivinen viesti yrityksistä on, että kolmannen neljänneksen erittäin heikko tilauskertymä jäi ainakin näillä näkymin poikkeukseksi. Uusien tilausten toipuminen viittaa siihen, että viime vuoden lopulla kysyntää merkittävästi painaneet väliaikaiset tekijät ovat ainakin osin helpottaneet. Vaikka näillä näkymin vältämme viime vuoden lopulla pelätyn kriisin, äkkinäistä käännettä parempaan ei kannata odottaa. Melko aneemiseen nollakasvuun tässä kyllä joutuu vielä sopeutumaan", Rautaporras sanoo.

Koko teknologiateollisuuden tarjouspyyntökyselyn saldoluku tammikuussa oli -23. Tammikuussa kerätty tieto kertoo siitä, että kysyntä oli tilausvirran piristymisestä huolimatta edelleen kokonaisuudessaan heikkoa.

JAA