Päämainos
TEM-selvityksen mukaan meriteollisuus yhä kasvuala
Kuljetukset 17.09. 05:48

TEM-selvityksen mukaan meriteollisuus yhä kasvuala

Risteilyaluksissa on kilpailutilanteen ”epäedullisen kehittymisen aihioita” silti jo havaittu.

17.09.2021
Teksti Esko Lukkari

Suomen meriteollisuudella on hyvät tulevaisuudennäkymät. Mahdollisuuksien toteutuminen edellyttää, että ala kehittyy kokonaisvaltaisesti tavoitteenaan kilpailukyky ja menestys maailmanmarkkinoilla. 

Selvitys on tunnistanut alan uhkia. Koronapandemian vaikutukset kansainväliseen risteilyliiketoimintaan ovat heijastuneet myös Suomessa toimiviin risteilyalusten rakentamiseen keskittyviin meriteollisuusyrityksiin. Kilpailutilanteen ”epäedullisen kehittymisen aihioita” oli jo ennen pandemiaa.

”Epäedullisia aihioita ei TEM:n 14.9. julkaisemassa tiedotteessa mainita, mutta Kiinan telakoilla on risteilijöiden rakentaminen jo alkanut ja se saattaa olla yksi ”aihio”. Euroopassa muun muassa Italian telakoilleen tarjoama valtiontuki voi olla myös ”aihio”. 

Kilpailutilanteen muutos voi johtaa kotimaisten yritysten palvelemiseen keskittyneiden alihankkijoiden fuusioihin. Prosessin seurauksena Suomeen voi toisaalta syntyä entistä vahvempi kansainvälisesti kilpailukykyisten yritysten joukko

Näin arvioidaan tilaamassa Reddal Oy:n TEM:lle tekemässä selvityksessä.

”Ei ole mikään auringonlaskun ala”

Selvityksen mukaan meriteollisuus tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia innovatiivisille ja kansainvälisesti kilpailukykyisille yrityksille. Suomesta löytyy kansainvälisesti vahvoja, innovatiivisia meriteollisuusyrityksiä, ja uusia syntyy. Selvityksen tekijät korostavat, ettei meriteollisuus ole ”auringonlaskun ala” vaan sillä on vahva tulevaisuus.

”Globaali kilpailu vaatii alan toimijoiden tiivistyvää yhteistyötä sekä osaamisperustan pitkäjänteistä uudistamista julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuuksien kautta. Vähähiilisyyttä edistävät teknologiat, digitaaliset ratkaisut sekä tehokkaat arvoketjut ovat meriteollisuudessakin avain menestykseen”, sanoo tiedotteessa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk).

”Ehdotusta meriteollisuuden strategisesta kehittämisohjelmasta on harkittava tarkoin. Ohjelmassa voitaisiin koota yhteen nykyisiä toimenpiteitä ja yrityspalveluja, varmistaa niiden tarkoituksenmukaisuus ja käynnistää tarpeen mukaan täydentäviä toimia”, hän painottaa.

Meriteollisuus koostuu eri alustyypeille ratkaisuja tuottavien yritysten keskittymistä. Keskittymät ovat osin päällekkäisiä ja niiden yritykset vahvasti ristiinkytkeytyneitä. Selvityksen mukaan verkostoja ja yhteistyötä on syytä vahvistaa. Erityisesti aiempaa tehokkaampien arvoketjujen muodostaminen on välttämätöntä, jotta innovaatiotoiminta laajenee koko ketjuun ja siten parantaa kokonaisuuden globaalia kilpailukykyä.

Valtioiden rooli meriteollisuudessa ja sen kehittämisessä on perinteisesti ollut merkittävä, eikä rooli selvityksen mukaan ole jatkossakaan heikkenemässä.

JAA