Päämainos

TEM:n työryhmä: Kuljetustukijärjestelmä toiminut hyvin

Työryhmä on myös hahmotellut järjestelmän kehittämisvaihtoehtoja jatkotyön pohjaksi.

04.02.2019
Teksti Esko Lukkari

Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman työryhmän mukaan nykyinen kuljetustuki on tarkoituksenmukainen järjestelmä harvaan asuttujen alueiden pk-yritysten pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvien lisäkustannusten vähentämiseksi.

Työryhmä on myös hahmotellut järjestelmän kehittämisvaihtoehtoja jatkotyön pohjaksi.

Kuljetustukea voidaan myöntää harvaan asutuilla alueilla toimivien pienten ja keskisuurten yritysten jalostamien tuotteiden kotimaan rautatie- tai autokuljetuksista taikka satamatoimintojen tukena. Tukea haetaan toteutuneiden ja maksettujen kuljetusten perusteella. Vuonna 2018 kuljetustukea myönnettiin vuoden 2017 kuljetuksista noin 4,8 miljoonaa euroa 224 yritykselle.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti lokakuussa 2018 työryhmän selvittämään alueellisen kuljetustuen kehittämistä. Toimeksiantona oli valmistella kuljetustuen kehittämisvaihtoehtoja. Tuen on tarkoitus siirtyä maakuntauudistuksen yhteydessä vuodesta 2021 alkaen maakunnille osaksi yritystoiminnan edistämisen toimenpidevalikoimaa.

TEM tiedotti asiasta 29.1.

Työryhmä pitää tärkeänä, että maakuntauudistuksen yhteydessä alueelliselle kuljetustuelle varataan erillisrahoitus, koska tukea voidaan myöntää vain tietyllä maantieteellisesti rajatulla alueella. Tämä varmistaisi tasapuolisen ja johdonmukaisen tuen eri maakunnissa.

Kuljetustukialueiden yritystoiminnan vahvistamiseksi työryhmä ehdottaa, että kuljetustuen myöntämistä myös pk-yrityskokoa suurempien yritysten kuljetustukialueella sijaitseville tuotantoyksiköille selvitettäisiin. Tukikelpoisen tuotantoyksikön rajana voisi olla esimerkiksi pk-yrityksen määritelmän mukainen henkilöstön enimmäismäärä eli 250 henkilöä.

Vesiteitse toteutettavia kuljetuksia tuetaan nykymallissa satamatoimintojen tukena: kuljetustuki myönnetään satamatoimintojen tukena, satamasta lähetettävän tavaran painon perusteella. Työryhmä esittää jatkoselvitettäväksi, voitaisiinko satamatoimintojen tuki korvata Suomen aluevesien alueella tapahtuviin laivakuljetuksiin kohdentuvalla kuljetustuella Ruotsin mallin mukaisesti.

Uusiutuva energia huomioitava

Työryhmä pitää tarpeellisena, että jatkovalmistelussa selvitetään uusiutuvan energian käyttöä edistävien valmisteiden (esim. puupohjaiset pelletit ja vastaavat tuotteet), kalajalosteiden sekä kiertotaloutta edistävien tuotteiden mahdollista sisällyttämistä tuen piiriin.

Tulevaisuudessa olisi myös perusteltua kehittää tukea ympäristö- ja kestävän kehityksen näkökohdat aiempaa painokkaammin huomioon ottavaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan saa tapahtua tukialueiden yritystoiminnan edellytyksiä kaventavalla tavalla, vaan ennemminkin niin, että tukijärjestelmä palkitsee ympäristöystävällisesti perustelluista kuljetustapavalinnoista.

”Raportti antaa hyvän pohjan arvioida kuljetustukea kokonaisuutena ja sen eri kehittämisvaihtoehtoja, kun mennään kohti 2020-luvun Suomea, sanoo tiedotteessa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti lokakuussa 2018 työryhmän selvittämään alueellisen kuljetustuen kehittämistä. Työryhmän toimeksiantona oli kartoittaa ja valmistella kuljetustuen kehittämisvaihtoehtoja. Tuen on tarkoitus siirtyä maakuntauudistuksen yhteydessä vuodesta 2021 alkaen maakunnille osaksi yritystoiminnan edistämisen toimenpidevalikoimaa.

JAA