Päämainos

”Tierahoitukseen täysremontti”

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät vaativat uudelta eduskunnalta toimia tierahoituksessa.

12.03.2019
Teksti Esko Lukkari

Eteläsuomalaisten kuljetusyrittäjien vuosikokous vaatii tierahoitukseen täysremonttia. 9.3. pidetty vuosikokous muistutti, että Etelä-Suomen kuljetusintensiivisellä alueella tieverkkoon kohdistuvat vaatimukset korostuvat entisestään.

Yrittäjien mukaan kiertotielle ohjaavat painorajoitetut sillat, ruuhkautuvat väylät ja heikosti hoidettu talvihoito heijastuu armotta paitsi kuljetusten taloudellisuuteen ja turvallisuuteen, niin myös niiden ympäristöystävällisyyteen. Polttoainekustannusten osuus kuljetusyrityksen liikevaihdosta on keskimäärin noin kolmannes.

”Tiestön kunnolla ja sen hoidolla on aivan ratkaiseva vaikutus kuljetusten polttoainetaloudellisuuteen ja siten esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen syntymiseen. Auraamaton tie voi nostaa yhdistelmäajoneuvon polttoaineenkulutusta lähes 50 prosenttia”, sanoo Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jan Ingman.

SKAL tiedotti vuosikokouksen julkilausumasta 11.3.

Uusi eduskunta apuun

Kuljetusyrittäjät vetoavat keväällä valittavan uuden eduskunnan puuttuvan huolestuttavaan kehitykseen ja korjaavan viimeinkin maanteiden jo vuosikymmeniä jatkuneen alirahoittamisen.

Hallituskauden päättyessä myös tiestön korjausvelan torjuntaan osoitettu 300 miljoonan euron vuotuinen määräraha on käytetty. Tällä rahalla on yrittäjien mielestä pystytty ainoastaan pysäyttämään tiestömme mittavan korjausvelan kasvu, jota arvioidaan kertyneen jo noin 2,5 miljardia euroa. Mikäli uusi eduskunta ei osoita tiestölle lisärahoitusta, kääntyy tuo velka uudelleen jyrkkään kasvuun. Kuljetusyrittäjien näkemyksen mukaan seuraukset ovat raadolliset.

Maanteillä kuljetetaan jopa 80 prosenttia maamme tavaratonneista. Tiestö on kuljetusyritysten tuotantolaitos ja kuljetusten tehokkuus perustuu osaltaan liikennejärjestelmän ennakoitavuuteen, häiriöttömyyteen sekä liikennevirran sujuvuuteen.

JAA