Päämainos
Pallo Bromman kohtalosta siirtyy nyt uudelleen Ruotsin hallitukselle. Ruotsin hallitus on aiemmin esittänyt lentoliikenteen keskittämistä Arlandaan. 
Kuljetukset 14.05. 09:06

Pallo Bromman kohtalosta siirtyy nyt uudelleen Ruotsin hallitukselle. Ruotsin hallitus on aiemmin esittänyt lentoliikenteen keskittämistä Arlandaan. 

Tukholman Bromma saamassa jatkoaikaa

Valtiopäivien liikennevaliokunta puoltaa Tukholman city-kentän säilyttämistä. Hallitus sulkisi kentän.

14.05.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Einarspetz

Ruotsin valtiopäivien liikevaliokunta on äänestyksen jälkeen päättänyt jatkaa Tukholman ns. citykentän eli Bromman toimintaa. Valtiopäivät asettuu siten eri kannalle kuin Ruotsin hallitus, joka on ollut lakkauttamassa perinteikkään kaupunkilentokentän toimintaa.

Bromma sijaitsee vain yhdeksän kilometrin päässä Tukholman keskustasta. Kenttää käytetään Ruotsin kotimaan lentoihin.

Tukholmassa olisi siten jatkossakin kaksi lentokenttää Arlanda ja Bromma. Tukholman kansainvälinen lentoliikenne on keskittynyt Arlandaan, joka on 42 kilometrin päässä Tukholman keskustasta.

Uutistoimisto TT kertoi asiasta 4.5.

Arlandaa ja Brommaa on verrattu Helsinki-Vantaan ja Malmin lentokentästä käytyyn kamppailuun. Suomi ja Helsinki on päättänyt lakkauttaa Malmin lentokentän toiminnan. Ruotsi näyttää päätyvän toisenlaiseen ratkaisuun.

Bromma kotimaan liikenteessä

Ruotsin valiopäivien liikennevaliokunnan päätös tarkoittaa sitä, että Bromman kentän liikennettä ei siirretä Arlandaan. 

Bromman kentän säilyttämistä on perusteltu muun muassa lentoliikenteen edessä olevalla murroksella, kun sähkölentokoneet kehittyvät nopeasti ja drone-liikenne tuo logistiikkaan myös uusia kuljetusmuotoja.

AVAINSANAT

Tukholma

JAA