Päämainos
Tunnin junan kuntajohtajat: Raideyhteyksien rakentamisesta luopuminen olisi lyhytnäköistä
Kuljetukset 13.03. 08:41

Tunnin junan kuntajohtajat: Raideyhteyksien rakentamisesta luopuminen olisi lyhytnäköistä

Kuntajohtajat eri linjoilla valtiovarainministeriön esityksen kanssa.

13.03.2023
Teksti Ilmari Tuomivaara

Valtiovarainministeriö esitti aiemmin suurten ratahankkeiden eli myös Turun Tunnin junan suunnittelun keskeyttämistä ja hankeyhtiön purkamista. Ratahankkeiden suunnittelun perumisella säästöä tulisi ministeriön mukaan 240 miljoonaa euroa. 

Turun tunnin junan radanvarren kuntien ja kaupunkien johtajat pitävät Valtiovarainministeriön esitystä nopeista raidehankkeista luopumisesta lyhytnäköisenä. Tunnin junan kehittämisessä ovat mukana Espoo, Turku, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi. Tunnin junan kuntajohtajat tiedottivat aiheesta 9.3.

Kuntajohtajien mukaan yhteiskunnalta jää saamatta merkittävät taloushyödyt mikäli nopeita yhteyksiä ei toteuteta. Viime viikolla julkistettujen tuoreimpien selvitysten mukaan potentiaaliset vaikutukset Suomen bruttokansantuotteeseen ovat 30 vuoden aikana noin 5–6 miljardia euroa.

Uuden junayhteyden taloudelliset vaikutukset

"Nopeat raideyhteydet ovat tulevaisuuden ratkaisu, jopa seuraavan sadan vuoden ajalle. Turun tunnin juna toisi koko radanvarren alueelle kasvua ja työpaikkoja. Lännen suunnan raideyhteydet eivät voi jäädä vain pikkuparannusten varaan. Pahimmillaan yhteyskäytävän kasvu hidastuu tai jopa pysähtyy", perustelee tiedotteessa Turun pormestari Minna Arve.

Valtiovarainministeriö vetoaa esityksessään raidehankkeiden hyöty-kustannuslaskelmiin sekä ilmastolaskelmiin. Valtiovarainministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön selvityksissä ei kuitenkaan pystytty arvioimaan kaikkia hankkeiden hyötyjä. Ilmastolaskelmissa ei niin ikään otettu huomioon parhaimman teknologian käyttöönoton tuomia mahdollisuuksia vähentää päästövaikutuksia.

Kunnat ovat sitoutuneet Turun tunnin juna -hankeyhtiöön merkittävillä rahallisilla panostuksilla. Jo aloitettuihin hankkeisiin, kuten Espoon kaupunkirataan ja Turku-Kupittaa-väliin, on myös sidottu merkittävästi kuntien rahoitusta. Myös EU on rahoittanut hankkeita osana Turku-Helsinki-välin kokonaisuutta.

"Kunnat odottavat valtiolta pitkäjänteisyyttä. Nopeita raideyhteyksiä on edistetty jo kahdella hallituskaudella hyvässä yhteistyössä. Odotamme seuraavalta hallitukselta selvää linjausta läntisen raideyhteyden toteuttamisesta. On uskallettava investoida pitkäjänteisesti", sanoo Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Kunnat korostavat, että nopean yhteyden vaihtoehdotkin vaativat merkittäviä rahallisia panostuksia. Nykyisen rantaradan kaksoisraiteistaminen maksaisi Väyläviraston arvion mukaan yli 2 miljardia. Kun valtiovarainministeriö esittää samalla merkittäviä leikkauksia liikenneyhteyksien kehittämishankkeiden rahoitukseen, se jäädyttäisi liikenneinfrastruktuurin kehittämisen vuosikausiksi.

JAA