Päämainos

Turku arpoo sähköbussin ja raitiovaunun välillä

Päätös luvassa vielä tämän vuoden aikana.

05.06.2018
Teksti Esko Lukkari

Turku arpoo edelleen pikaraitiotien ja superbussien välillä tulevaisuuden liikennejärjestelmän valinnassaan. Päätös asiassa aiotaan tehdä kuitenkin tämän vuoden aikana.

Turun on aiemmin arvioitu kallistuvan noin 135 miljoonan euron hintaiseksi arvioituun superbussivaihtoehtoon. Pikaraitiotie olisi jopa 350 miljoonan euron hanke kaupungille.

Tampere valitsi kiistellyn pikaraitiotien ja sitä rakennetaan jo kaupunkiin.

Turku tiedotti liikenneratkaisunsa uusimmasta vaiheesta 31.5.

Kaupunginhallitus päätti 31.5. kokouksessaan ottaa valinnassa avukseen Malmön kaupungin tekemät vertailulaskelmat. Kaksinivelbussien ja raitiovaunujen vertailussa käytettäisiin Systemanalys för lokal kollektivtrafik i Malmö -selvityksen mitoitusta. Tällöin yhteen kaksinivelbussiin tai raitiovaunuun oletetaan mahtuvan vähemmän matkustajia kuin aiemmassa teknisessä enimmäismitoituksessa.

Kaupunginhallitus käsitteli liikennevälineratkaisua jo talvella 5.2.2018. Nyt se päätti tarkistuttaa tuolloisia liikennöintikustannuslaskelmia matkustusmukavuuden huomioivan mitoituksen varmistamiseksi. Tällöin matkustajakuormitukset ja vuorovälit olisivat vertailukelpoisesti linjassa Malmön matkustajakuormitusten ja vuorovälien kanssa.

Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennus julkaistiin 5.2.2018. Turun kaupunginhallitus päätti tuolloin, että yleissuunnitelma lähetetään lausunnoille ja samalla tarkistetaan liikennöintikustannuslaskelmat ja superbussin latausjärjestelmän kustannusarvio. Kevään 2018 aikana on saatu paljon palautetta ja lisätietoa erityisesti superbusseihin liittyen. Turun kaupunginhallitus käsittelee tilannekatsausta kokouksessaan maanantaina 4.6.2018. Merkittävimmät muutokset kaupunginhallituksen 5.2.2018 julkaistuun aineistoon verrattuna koskevat liikennöintikustannuslaskelmia siten, että niitä tarkistettaisiin myös matkustusmukavuuden huomioivan mitoituksen mukaiseksi laadukkaan joukkoliikenteen varmistamiseksi. Tällöin matkustajakuormitukset ja vuorovälit olisivat lisäksi vertailukelpoisesti linjassa muun muassa Malmön matkustajakuormitusten ja vuorovälien kanssa. Mitoitusmuutoksilla on vaikutusta kalustomäärään, kaluston hankintahintaan, varikon tilatarpeisiin ja varikkokustannuksiin. Selvityksen yhteydessä tullaan korjaamaan myös aiemmissa liikennöintikustannuslaskelmista löydetyt laskentavirheet.

Superbussin latausjärjestelmän kustannusarvio on tarkennettu VTT:n suosituksen mukaiseksi, mihin on lisätty Turku Energian kanssa tehtyjen selvitysten perusteella muuntamokustannuksia, liittymismaksuja ja johtokustannuksia. Kustannusarvioita on lisäksi tarkennettu raitiotie- ja superbussivarikon investointikustannusten sekä superbussivaihtoehdon vaatiman hulevesiviemäröinnin kustannusten osalta.

Tavoitteena on saada selvitykset valmiiksi kesäkuun 2018 loppuun mennessä ja tuoda päivitetty aineisto kaupunginhallituksen käsittelyyn elokuussa 2018. Tämän jälkeen pyydetään lausuntopyynnöt 12.10. mennessä. Kun lausunnoista on laadittu yhteenveto, tavoitteena on tuoda asia päätettäväksi vielä vuoden 2018 aikana.

JAA