Päämainos

Turun tunnin junalle halutaan rahoitus

Helsinki-Turku-radalle vaaditaan 275 miljoonan ja Turun ratapihatöille 80 miljoonan euron rahoitusta.

10.09.2019
Teksti Esko Lukkari

Tunnin junien lobbaus käy kuumana. Nyt Turku, Espoo, Salo, Vihti, Lohja, Kirkkonummi sekä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan liitot vaativat hallitukselta pikaisia päätöksiä Helsingin ja Turun välisen nopean junayhteyden rakentamisesta.

”Hallituksen tulee päättää 275 miljoonan euron rahoitus Espoon kaupunkiradan rakentamiseen ja 80 miljoonaa Turun ratapihan kehittämiseen. Espoo–Lohja–Salo-oikoradan jatkosuunnitteluun tulee osoittaa 80 miljoonan euron määräraha”, kaupunkien ja liittojen johtajat esittävät 9.9. julkaisemassaan tiedotteessa.

Nykyisen yksiraiteisen, epävarman ja matka-ajalla mitattuna hitaan rantaradan matkustajamäärä oli vuonna 2018 yhteensä 1,6 miljoonaa matkaa. Samaa lukua on käytetty kaksiraiteisen ja matka-ajaltaan puolet nopeamman Tunnin junan matkustajaennusteena vuonna 2030.

”Valtion rautateiden kehittämisestä vastaavan Väyläviraston laatiman matkustajaennusteen mukaan Turun Tunnin junalla on sen valmistumisvaiheessa 2,5 miljoonaa vuosittaista kaukoliikenteen matkaa. Ennusteen mukaan matkustajamäärä nousee ajan kuluessa 3 miljoonaan vuosittaiseen matkaan”, johtajat toteavat tiedotteessaan.

Lobbaajien mukaan tunnin juna mahdollistaa Länsi-Uudellamaalla lähiliikenteen Espoosta Veikkolan ja Nummelan kautta Lohjalle. Lähiliikenteen matkustajamääräksi on arvioitu jopa yli 7 miljoonaa matkaa vuodessa.

Muita pidemmällä

Kaupunkien ja liittojen mukaan tunnin junan suunnitteluvalmius on muita ratahankkeita selvästi pidemmällä. Espoo–Lohja–Salo-välin uuden ratalinjan yleissuunnitelma sekä Tunnin juna -hankkeen ympäristövaikutusten arviointi valmistuvat vuonna 2020. 

Liikenne- ja viestintäministeriö on arvioinut rakentamista koskevan päätöksen olevan mahdollinen vuosina 2025–2026. Jos ratasuunnitelman laadinta käynnistyy heti yleissuunnitelman valmistuttua, on rakentamisvalmius Väyläviraston mukaan mahdollinen jo vuonna 2024.

”Ministeriöllä on kirittävää omissa arvioissaan ja tavoitteeksi tulee asettaa riittävän kunnianhimoinen päätöksentekotahti. Ministeriö on arvioinut Turun ratapihan rakennusvalmiuden ajoittuvan vuodelle 2023. Turun ratapihan ratasuunnitelma valmistuu kuitenkin jo alkuvuodesta 2020, mikä tarkoittaa rakentamisvalmiuden saavuttamista vaiheittain jo ensi vuonna”, johtajat painottavat.

Suomi ei ole tähän asti kotiuttanut EU-tukea liikennehankkeisiin onnistuneesti. Hankkeen suunnitteluvalmiuden johdosta ja Turun tunnin junan ollessa yksiselitteisesti osa ydinverkkokäytävää nykyisessä CEF-asetuksessa on tukea mahdollista saada jo tämän rahoituskauden aikana.

Julkilausuman mukaan tämän kauden CEF-täydennyshakuihin voidaan hakea tukea Turun Tunnin junan osahankkeille: Espoon kaupunkiradan rakentaminen, Turun ratapihan rakentaminen sekä koko hankkeen jäljellä oleva ratasuunnittelu.

Tunnin junan radan varren kaupungit odottavat hallituksen budjettiriihestä päätöstä osahankkeiden toteuttamisesta ja jäljellä olevasta suunnittelusta. Rahoituspäätös mahdollistaa EU-tuen haun.

”Hallituksen tulee päättää 275 miljoonan euron rahoitus Espoon kaupunkiradan rakentamiseen ja 80 miljoonaa Turun ratapihan kehittämiseen. Espoo–Lohja–Salo-oikoradan jatkosuunnitteluun tulee osoittaa 80 miljoonan euron määräraha”, johtajat esittävät.

AVAINSANAT

Tunnin juna

JAA