Päämainos
Tutkijoiden mallille nihkeä vastaanotto
Kuljetukset 25.10. 09:48

Tutkijoiden mallille nihkeä vastaanotto

Aalto-yliopiston tutkijat loisivat kiintiöjärjestelmän autojen eri polttoaineille.

25.10.2019
Teksti Esko Lukkari kuvat Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston tutkijoiden ehdotus liikennepäästöjen puolittamisesta polttoaineiden myyntilupajärjestelmällä on saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan selvitys on edellisen hallituksen tilaama (Yle 22.10.). 

Myös valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) ehti torjua tutkijain esitykset (Yle 22.10.). Samoin oppositiopuolueista ainakin Perussuomalaiset. 

Autotuojat- ja teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio arvioi MTV:llä 23.10., että esitys nostaisi bensiinin hintaa jopa 50 senttiä litralta hyvin nopeasti.  

Tutkijat luovuttivat ehdotuksensa liikenne- ja viestintäministeriölle 22. lokakuuta. 

Liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa raportissa Aalto Economic Instituten tutkijat esittävät, että Suomeen luotaisiin polttoaineiden myyntilupajärjestelmä. Siinä jakelijan olisi ostettava valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidottu myyntilupa. Lupien määrä vähenisi vähitellen niin, että vuonna 2030 liikenteessä syntyisi puolet nykyistä vähemmän hiilidioksidipäästöjä.

Raportin tekoa vetäneen professori Matti Liskin mukaan lupajärjestelmällä on muihin keinoihin verrattuna kaksi tärkeää etua: varmuus tavoitteeseen pääsemisestä sekä kustannustehokkuus.

”Ehdotus jättäisi kuluttajien ja yritysten päätettäväksi, mikä on niille tehokkain tapa sopeutua muutokseen. Tämä voi myös muuttua ajan myötä riippuen eri teknologioiden kehityksestä”, Liski sanoo.

Säännölliset huutokaupat

Tutkijoiden mukaan myyntilupia hoidettaisiin valtion järjestämillä säännöllisillä huutokaupoilla. Polttoaineen hinnanvaihtelun taloudelle aiheuttamaa epävarmuutta voitaisiin hallita hintakaton ja -lattian avulla, jolloin valtio määrittäisi alimman ja ylimmän mahdollisen hinnan polttoainelitran myyntiluvalle.

”Huutokauppajärjestelyissä on tärkeää varmistaa tasapuolisen kilpailun säilyminen esimerkiksi järjestämällä huutokauppoja säännöllisin väliajoin. Näin taataan lupien jatkuva saatavuus, eikä yksittäisen polttoainejakelijan markkinaosuus kasva liian suureksi”, sanoo Aalto Economic Instituten toiminnanjohtaja Oskari Nokso-Koivisto.

Myyntilupajärjestelmä nostaa tutkijoidenkin mukaan polttoaineen hintoja, mikä huolettaa erityisesti kuljetusintensiivistä teollisuutta. Muutokseen sopeutuminen voi myös olla vaikeampaa maaseudulla, jossa liikutaan paljon oman auton varassa, ja pienituloisilla. Tutkijoiden mukaan tulonjakovaikutuksia eli järjestelmän aiheuttamia kustannuksia voitaisiin kompensoida, mutta poliittisten päättäjien tulisi valita mekanismi huolella.

”Kompensointia ei tulisi korvamerkitä polttoaineen hankintaan, sillä tällöin menetettäisiin kannustinvaikutus päästöjen vähentämiseen”, Liski sanoo.

Euroopan unioni edellyttää, että Suomi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 39 prosentilla niin kutsutulla taakanjakosektorilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Taakanjakosektoriin kuuluvat muun muassa liikenteen, maatalouden, lämmityksen ja jätehuollon päästöt.

Liikenne aiheuttaa 40 prosenttia sektorin päästöistä ja viidenneksen kaikista Suomen kasvihuonepäästöistä. 

”Erityispiirteet huomioitu”

Tutkijat sanovat esityksensä ottavan huomioon Suomen erityispiirteet, kuten esimerkiksi maamme maantieteellisen sijainnin, pitkät etäisyydet ja sen, että polttoaineiden tuotanto ja jakelu ovat Suomessa keskittyneitä muutamille toimijoille.

Polttoaineveron haasteena on tutkijoiden mukaan asettaa vero optimaaliselle tasolle, jotta päästövähennykset saavutetaan kustannustehokkaasti. Myyntilupajärjestelmässä kaupan olevien päästölupien määrä voidaan asettaa tasolle, joka takaa tavoitteeseen pääsemisen. Kuluttajien ja yritysten vastuulle jää päättää, millä keinoin ne sopeutuvat tilanteeseen. Lupajärjestelmällä vähennystavoite saavutetaan joustavasti niin, että taloudellinen rasitus jakautuu eri vuosille tasaisesti.

Taloudelliset tuet ovat tutkijoiden mukaan kallis tapa pyrkiä kohti päästövähennystavoitetta, eivätkä ne anna varmuutta siihen pääsemisestä. Suomessa ei myöskään tällä hetkellä valmisteta ajoneuvoja isossa mittakaavassa, joten sähköautojen hankintatuki ei edistäisi teknologian kehittämistä Suomessa. 

Polttoaineiden hinta todennäköisesti nousee mallilla, jolloin kuluttajien on sopeutettava omaa toimintaansa. Koska päästöt puolitetaan vähitellen vuoteen 2030 mennessä, kuluttajilla on aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Poliitikkojen vastuulla on tutkijoiden mukaan pohtia tulonjakovaikutuksia ja niihin puuttumista.

Esimerkkejä kuluttajien sopeutumiskeinoista:

  • Kulkutavan vaihtaminen (esim. yksityisautosta junaan tai polkupyörään)
  • Ajoneuvon vaihtaminen vähemmän kuluttavaan malliin
  • Käyttövoiman vaihtaminen (esim. bensasta biokaasuun tai sähköön)
  • Autolla ajamisen vähentäminen
  • Työn organisointi (esim. etätyöt, videoneuvottelut)


Vaikutukset teollisuuteen ja Suomen talouteen riippuvat siitä, miten paljon kiintiöjärjestelmä nostaisi polttoaineen hintaa. Suurin vaikutus järjestelmällä olisi kuljetusintensiivisten alojen kustannuksiin. Kustannusten nousua pystyttäisiin kuitenkin haluttaessa kompensoimaan eri tavoin, minkä lisäksi hintakatolla voitaisiin määrittää taso, jonka yli kustannusten ei annettaisi nousta. Toisaalta järjestelmä loisi kannustimia ympäristöystävällisyyttä parantaviin investointeihin liikenteen alalla, mikä puolestaan lisäisi taloudellista toimeliaisuutta.

 


 

Uutista päivitetty 25.10.2019 klo 15:50: Uutisesta poistettu maininta, että LVM ei olisi uutisoinut aiheesta verkkosivuillaan. Ministeriö käsittelee raporttia muun muassa Impulssi-blogissaan.

JAA