Päämainos

VAK aloitti erikoispitkien perävaunujen valmistuksen

Ilpo Korhonen johtaa nyt perheyhtiötä.

04.10.2018
Teksti Esko Lukkari

VAK:n uuden toimitusjohtajan Ilpo Korhosen, 54, mukaan yhtiö on aloittanut jo ensimmäisten erikoispitkien perävaunujen valmistamisen. Pääosa valmistuksesta alkaa hänen mukaansa kuitenkin vasta syys-lokakuun aikana, kun niitä koskeva asetusmuutos tulee mahdollisesti voimaan.

Ruskolla Turun lähellä toimiva VAK on Suomen johtavia perävaunujen valmistajia. VAK teki vuonna 2017 noin 59 miljoonan euron liikevaihdon ja yhden miljoonan euron tuloksen. Yhtiössä oli vuoden lopussa 291 työntekijää.

Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi viime keväänä valittu Ilpo Korhonen johti pitkään Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehdasta.

Korhosen mukaan kuljetusliikkeiden kiinnostus erikoispitkiin perävaunuihin on alalla herännyt.

”Tämä näkyy selvästi jo sekä tarjous- että tilauskannassa. Pitkien yksikköjen kysyntä on selvästi vilkastunut. Ensimmäisiä yksikköjä valmistetaan parhaillaan, mutta kyllä valtaosa valmistuksesta alkaa vasta sitten, kun päätös on lopullinen eli syys-lokakuun aikana”, hän sanoo.

Ilpo Korhosta on haastateltu VAK:n verkkosivuilla 10.9. julkaistussa jutussa.

Asetuksen muutos sallisi jopa 33 metriä pitkät ajoneuvo- perävaunuyhdistelmät ja akselistoja voi olla jopa 13. Perävaunuja valmistavat yritykset ovat valmistautuneet jo erikoispitkien perävaunujen valmistamiseen.

”Asetusmuutos menee läpi”

Korhonen sanoo luottavansa siihen, että asetusmuutos menee läpi eduskunnassa, koska sille on olemassa hyvät perustelut.

Erikoispitkiä perävaunuja on Suomessa jo erikoisluvilla liikenteessä ja niiden tuomaan kuljetustehokkuuteen ja ympäristökuormituksen vähenemiseen on oltu erityisen tyytyväisiä esimerkiksi elintarvikekuljetuksista vastaavissa kuljetusliikkeissä.

VAK on tehnyt hiljattain mittavan investoinnin rakentamalla Vahdolle uuden tuotantohallin, joka mahdollistaa erikoispitkien perävaunujen valmistamisen optimaalisissa olosuhteissa.

”Selkeästi meidän tuotevalikoimasta lämpösäädellyt kuljetukset ja isot, erikoispitkät yksiköt tulevat olemaan varmasti merkittävä osa liiketoimintaa ja ovat sitä jo tälläkin hetkellä”, Korhonen linjaa.

Korhosen mukaan perheyhtiö VAK ja Valmet Automotive ovat hyvin erilaisia yrityksiä.

”Aiemmassa työssäni vastasin kuluttajatuotteiden suunnittelusta ja valmistuksesta OEM asiakkaalle, nyt painopiste on pääsääntöisesti loppuasiakkaissa ja hyötyajoneuvopuolella”, hän sanoo.

JAA