Päämainos

Välimäelle VR Transpointin koko maantielogistiikka

Tommi Välimäki on nimitetty VR Transpointin kotimaan maantielogistiikan johtajaksi 4. syyskuuta alkaen.

27.09.2018
Teksti Esko Lukkari

Hän jatkaa myös VR Transportin kansainvälisen maantielogistiikan toimitusjohtajana.

VR:n mukaan tavoitteena on tuoda kotimaan ja kansainvälinen maantielogistiikka lähemmäksi VR Transpointin ydintoimintoja, jotta se vastaisi paremmin liiketoiminnan ja pidemmän aikavälin strategisia tarpeita.

Välimäki on työskennellyt laajasti myynnin, asiakkaiden ja liiketoiminnan kehityksen parissa. VR:lle hän tuli vuonna 2012. VR tiedotti nimityksestä 4.9.

”Meillä on sekä kotimaan että kansainvälisen maantielogistiikan puolella vahvaa osaamista. Toimintaympäristön muuttuessa samalla, kun sekä perinteiset että uudenlaiset kilpailun muodot jatkuvasti kehittyvät, haasteita takuuvarmasti riittää. Innolla otan haasteen ja uuden tehtävän vastaan” Välimäki sanoo. 

AVAINSANAT

VR Transpoint

JAA