Päämainos
Valtaosa aluksista täyttää jo 2025 energiatehokkuuden vaatimukset
Kuljetukset 01.11. 09:42

Valtaosa aluksista täyttää jo 2025 energiatehokkuuden vaatimukset

Iso osa rahtialuksista ylittää energiatehokkuusvaatimukset lähes kymmenen vuotta etuajassa.

01.11.2017
Teksti Heli Satuli kuvat Rauman Satama

Lähes kolme neljäsosaa vuoden 2013 jälkeen käyttöönotetuista rahtialuksista täyttää jo nyt kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n vuodelle 2025 asettamat energiatehokkuus- ja päästövaatimukset. Asia käy ilmi IMO:n julkistamista tilastoista. Tilastojen mukaan 69 prosenttia rahtialuksista ylittää energiatehokkuusvaatimukset lähes kymmenen vuotta aikataulusta edellä.  

Laivanvarustajat vastustavat sitovia hiilidioksidipäästörajoja kansainväliselle merenkulkualalle tai yksittäisille aluksille, koska alalta puuttuu valmis nollapäästöinen tai vähähiilinen teknologia. Kuitenkin alle prosentti IMO:n tilastoimasta 2 500 uudesta aluksesta ilmoitti käyttävän jo olemassa olevia innovatiivisia energiatehokkuusteknologioita. Rahtialusten osuus meriliikenteen päästöistä on noin 25 prosenttia, mutta puhtaimmat alukset ovat tuplasti IMO:n energiatehokkuusvaatimuksia tehokkaampia. 

Hitaampi vauhti, pienemmät päästöt

Ympäristöjärjestöjen mukaan nämä tulokset osoittavat, että vuodelle 2025 asetetut tavoitteet ovat kunnianhimottomia eivätkä kannusta laivanvalmistajia ottamaan käyttöön teknologisia innovaatioita, jotka pienentäisivät laivojen energiankulutusta.  

Meriliikenne on yksi nopeimmin kasvavista hiilidioksidipäästöjen lähteistä. Nykymenolla se vastaa yli 17 prosentista maailmanlaajuisista päästöistä vuoteen 2050 mennessä. Meriliikenne on ainoa kansainvälinen sektori, joka ei ole vielä sitoutunut maailmanlaajuisiin päästöjen vähentämistavoitteisiin tai toimenpiteisiin. 

Transport&Environment-järjestön meriliikenneasiantuntija Faig Abbasov huomauttaa järjestön tiedotteessa, että CE Delftin tekemän tutkimuksen mukaan rahtialusten kasvihuonekaasupäästöjä voitaisiin vähentää keskimäärin kolmanneksella, jos niiden liikennöintinopeutta pienennetään. Tutkimuksen mukaan hitaampien kuljetuksien tuomat lisäkustannukset jäisivät marginaalisiksi myös silloin, vaikka ei otettaisi huomioon pienentyneitä polttoainekustannuksia.

JAA