Päämainos
Varustamobarometri povaa varustamoliiketoiminnalle lievää kasvua.
Kuljetukset 14.01. 15:25

Varustamobarometri povaa varustamoliiketoiminnalle lievää kasvua.

Varustamobarometri henkii lievää nousua

Korona voi muuttaa laivojen reitityksiä. Uutta väkeä ala ei uskalla palkata.

14.01.2021
Teksti Esko Lukkari

Turun yliopiston tuoreen varustamobarometrin mukaan koronan aiheuttaman pahin pudotus alalla olisi jo koettu ja varustamoliiketoiminta on taas kasvussa. Seuraavan 12 kuukauden ennuste on lievästi positiivinen.

Vuosittain tehtävän barometrin aineisto on kerätty jo viime marraskuussa. Edellinen barometri ennusti alavireistä suhdannekehitystä vuodelle 2020. Tuolloin koronavirus oli vielä tuntematon ja merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaava saldoluku romahti -76 pisteeseen. 

Uudessa barometrissä suhdanteiden odotetaan kääntyvän lievästi positiiviseksi. Prosenttilukujen erilaiset arviot molempiin suuntiin heijastelevat silti epävarmuutta tulevaisuudesta.

Turun yliopisto julkisti barometrin 14.1.

Puolet vastaajista arvioi, että kuljetuskysyntä oli toteutuneella 12 kuukauden kaudella jonkin verran huonompaa kuin edellisellä kaudella ja 13 prosenttia vastaajista arvioi kysynnän olleen huomattavasti heikompaa. 

Seuraavan 12 kuukauden ennuste on lievästi positiivinen, mutta arviot tilanteen kehittymisestä jakautuvat suurin piirtein tasan. Myös mielipiteet viennin ja tuonnin toipumisesta jakaantuvat. Barometrin perusteella tuonnin odotetaan elpyvän vientiä paremmin. 

Uutta väkeä ei vielä palkata

”Epidemian rajoittamiseen liittyvät toimet ja vaikeudet miehistön vaihdoissa ovat aiheuttaneet epävarmuutta rahtiliikenteeseen ympäri maailmaa”, sanoo tiedotteessa Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Merkittävin varustamojen kasvun este oli talouden yleinen epävarmuus, jonka mainitsi 71 prosenttia vastaajista. Yli puolet oli sitä mieltä, että epävarmuus heijastuu myös huonona hintakehityksenä. Noin puolet vastaajista mainitsi sekä kysynnän riittämättömyyden että Suomen lipun hinnan. Suomen lipun hinta on jälleen noussut merkittäväksi kasvun esteeksi, mutta merenkulkupolitiikka on arvioiden mukaan säilynyt suurin piirtein ennallaan. 

”Pahin skenaario pienen ja avoimen talouden kannalta ovat kiinni olevat rajat. Rokotukset on nyt aloitettu, mikä on hyvä kaikkien kannalta”, sanoo Ahvenanmaan maakuntahallituksen elinkeino-osaston osastopäällikkö Linnéa Johansson.

Kuljetusreitit voivat muuttua

Pitkällä aikavälillä pandemian seuraukset muuttavat varustamojen mukaan Suomen meriliikenteen reitityksiä ja kuljetusmääriä jonkin verran teollisuuden ja kaupan monipuolistaessa hankintalähteitään. Lyhyellä aikavälillä yksittäisten varustamoiden liikevaihto saattaa laskea ja monet varustamot varautuvat muuttamaan liiketoimintakonseptiaan.

Barometri kartoittaa vuosittain varustamoalan ylimmän johdon näkemyksiä merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä marraskuussa 2020. Kysely lähetettiin suomalaisten varustamojen lisäksi Suomen meriliikenteen kannalta oleellisille ulkomaisille varustamoille. Varustamobarometrin on tuottanut Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yhteydessä toimivan Shortsea Promotion Centre Finland. Barometrin toimeksiantajina ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Varustamot Ry sekä Ahvenanmaan maakuntahallitus.
 

JAA