Päämainos
Varustamot aikovat turvata lääkekuljetukset
Kuljetukset 27.03. 08:15

Varustamot aikovat turvata lääkekuljetukset

Lääketeollisuus ry vetosi varustamoihin elintärkeiden lääkekuljetusten turvaamiseksi.

27.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Lääketeollisuus ry on vedonnut varustamoihin elintärkeiden lääkekuljetusten varmistamiseksi koronaviruksen aikana. 

Suomen Varustamot ry vakuuttaa 22.3. antamassaan tiedotteessa, että lääkekuljetukset meritse Suomeen turvataan varmuudella epidemiankin aikana.

”Päivittäistavaroiden, kuten ruuan ja lääkkeiden saatavuus Suomeen turvataan. Hallitus on poikkeusolojen toimista linjatessaan todennut, että tavara- ja rahtiliikenteen jatkuvuus varmistetaan. Varustamot, huoltovarmuusorganisaatio ja viranomaiset tekevät yhteistyötä, jotta rahti saadaan kuljetettua”, sanoo tiedotteessa Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Suomen tuonnista ja viennistä lähes 90 prosenttia kulkee meritse, Suomi on tässä suhteessa saari. Laivaliikenteen jatkuvuuden turvaaminen on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Suomalaiset matkustajalaivat toimivat merkittävänä osana huoltovarmuuden turvaajina muun rahtiliikenteen ohella.

”Kaikilla on yhteinen tahtotila, että Suomen pyörät pidetään pyörimässä ja että kaupoissa riittää ruokaa ja apteekissa lääkkeitä”, Tuurnala sanoo. 

JAA