Varustamot esittävät laivoille päästömaksuja
Kuljetukset 19.12. 10:06

Varustamot esittävät laivoille päästömaksuja

Päästömaksuilla kerättäisiin viiden miljardin euron rahasto hiiletöntä merenkulkua edistämään.

19.12.2019
Teksti Esko Lukkari

Kansainvälinen varustamojärjestö esittää varustamoille pakollista päästömaksua. Sen tuotot käytettäisiin nollapäästöisten laivojen kehittämiseen 2030-luvun alkuvuosiin mennessä.

Varustamoiden kansainvälinen kattojärjestö International Chamber of Shipping (ICS) on julkistanut  esityksen alan ensimmäisestä yhteisestä tutkimus- ja kehitysrahastosta, jonka tavoitteena on poistaa kansainvälisen merenkulun CO2-päästöt.

Suomen Varustamot tiedotti hankkeesta 18.12. 

Ehdotus rahaston perustamisesta esitetään kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMO:lle seuraavassa ympäristösuojelukomitean kokouksessa huhtikuussa 2020.

Rahaston viiden miljardin dollarin rahoituspääoma kerättäisiin varustamoyhtiöltä perimällä niiltä maailmanlaajuisesti pakollista päästömaksua polttoaineen kulutuksen perusteella kymmenen vuoden ajan.

Vaikka aloite ja rahaston perusrahoitus tulevat varustamoilta, kannustetaan myös muita sidosryhmiä osallistumaan työhön. Esitys on tärkeä askel kohti fossiilisista polttoaineista irtautumista maailmanlaajuisesti ja Suomessa.

Mahdollisuuksia Suomelle

Nopea fossiilista polttoaineista luopuminen on välttämätöntä, jotta Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiin ja IMO:n asettamiin päästövähennystavoitteisiin päästään. T&K-rahasto tulee tarjoamaan maailmanlaajuisesti kaivattua rahoitusta merenkulkualan innovaatioihin ja uusiin teknologioihin, jotka auttavat kehittämään tulevaisuuden nollapäästöisiä ratkaisuja.

Suomen Varustamoiden toimitusjohtaja Tiina Tuurnala näkee aloitteessa mahdollisuuksia Suomen meriklusterille.

”Ilmastonmuutos haastaa koko meriklusterin ja ala tekee kaikkensa päästöjen vähentämiseksi. Alan suurin haaste ja mahdollisuus on vihreiden teknologioiden sekä vaihtoehtoisten ja hiilettömien polttoaineiden kehittäminen. T&K-rahastolla vastataan tähän haasteeseen. Toivomme että IMO:n jäsenmaat, Suomi mukaan lukien tukevat tätä rohkeaa esitystä”, Tuurnala sanoo tiedottteessa.

”Suomen meriklusteri on ympäristöosaamisessa edelläkävijä ja täällä kehitettyjä ratkaisuja voidaan hyödyntää ympäri maailman”, hän korostaa.

Suomalaiset varustamot ovat tiedotteen mukaan maailman kärkeä vähäpäästöisten ja energiatehokkuutta lisäävien teknologioiden käyttöönotossa. Esimeriksi nesteytetty maakaasu (LNG), tuulivoima, sähkö ja jätteestä valmistettavat biopolttoaineet ovat jo käytössä suomalaisaluksilla

JAA

LUETUIMMAT