Väylävirasto muistuttaa puutavaran oikeanlaisesta käsittelystä maanteillä
Puutavarakuljetuksissa on viime aikoina havaittu puutteita, jotka voivat vaarantaa liikenneturvallisuutta tai aiheuttaa vahinkoa tielle ja tiealueelle.
02.12.2025
Teksti Vaula Aunola
Valta- ja kantateillä (tienumerot 1–99) sekä muilla etuajo-oikeutetuilla teillä tarvitaan tienpitäjän lupa puutavarapinon sijoittamiseen tiealueelle ja puiden kuormaamiseen maantieltä käsin. Alempiasteisella tieverkolla puun varastointi maantien sivuojan taakse ja kuormaaminen maantieltä on sallittua ilman erillistä lupaa.
Puutavaran varastoinnissa ja kuormaamisessa on kuitenkin liikenneturvallisuuden takaamiseksi ja infravaurioiden välttämiseksi huomioitava asiasta annettu ohjeistus. Väyläviraston mukaan puutteita teiden varsilla on havaittu jälleen viime aikoina.
Näkyvyys on varmistettava
Varastointipaikkaa ei saa sijoittaa liian kapeaan tienkohtaan, sisäkaarteeseen tai mäenkumpareeseen, jotta muiden tienkäyttäjien näkyvyys ei vaarannu. Puupinoja ei myöskään saa sijoittaa kohtaan, jossa kuormaava auto jäisi piiloon lähestyviltä ajoneuvoilta.
Lisäksi varastointipaikka ei saa sijaita sulkuviivan kohdalla, liian lähellä liittymiä eikä sähköjohdon alla tai välittömässä läheisyydessä. Puupinot on asetettava maantien sivuojan taakse siten, että rungot ovat kohtisuorassa tiehen nähden ja pinon tienpuoleinen sivu mahdollisimman tasainen.
Pinonpäälaput ja varoitukset käyttöön
Puupinot on merkittävä pinonpäälapulla, jonka tulee näkyä tielle. Lapusta tulee ilmetä puun ostajayrityksen nimi sekä myyjän ja leimikon koodinumero. Kuormauksen tai haketuksen aikana muuta liikennettä on varoitettava riittävän etäälle sijoitetulla varoituskolmiolla.
Mikäli haketus kestää tuntikausia – käytännössä useamman kuorman verran – tulee siihen hakea erikseen tienpitäjän lupa.
Kuormauksen ja haketuksen jälkeen on tarkistettava, ettei tielle tai ojaan jää roskaa ja ettei päällysteeseen synny vaurioita. Tienpitäjällä on oikeus valvoa annettujen ohjeiden noudattamista sekä varastoinnin aikana että puiden noutamisen jälkeen.
Väyläviraston mukaan tavallisimmat puutavaran käsittelyyn liittyvät puutteita ovat:
- Puuta varastoidaan liian lähelle tietä.
- Pino tai työskentely aiheuttaa näkemäesteitä muille tienkäyttäjille.
- Puutavaraa varastoidaan linja-autopysäkille tai levähdysalueelle.
- Päällyste vaurioituu kuormauksen tai metsäkoneen vuoksi.
- Energiapuukasasta tai haketuksesta jää roskaa tielle tai ojaan.