Juna matkalla kohti Aurajoen ylittävää rautatiesiltaa Turussa.
Väylävirasto selvitti Rantaradan kuntoa
Huonokuntoisen yli sata vuotta vanhan radan peruskorjausta pidetään välttämättömänä.
12.02.2024
Teksti Esko Lukkari kuvat Wikipedia / Kallerna.
Väylävirasto on julkistanut kolme erillistä selvitystä Rantaradasta. Vaikka kyseessä on kolme eri selvitystä, nivoutuvat ne yhdeksi kokonaisuudeksi. Virasto on selvittänyt Rantaradan korjaustarpeita, korjausten ajankohtia sekä kehittämiskohteita. Osa toimenpiteistä on kiireellisiä, osa taas myöhemmin tulevaisuudessa tarvittavia.
Raamit kiireellisiin ehdotuksiin tarjoaa Petteri Orpon vuonna 2023 julkaistu hallitusohjelma. Siinä Rantaradan peruskorjaukseen ja kehittämiseen on esitetty 80 miljoonaa euroa, joka edellyttää vielä eduskunnan päätöstä.
Väylävirasto tiedotti asiasta 8.2.
”Esitetty 80 miljoonan euron rahamäärä on alustavasti suunniteltu kohdennettavan Kauklahti–Karjaa-rataosan peruskorjaus- ja kehittämistoimenpiteisiin sekä kahden Salossa sijaitsevan tunnelin korjaukseen. Nämä olisivat Väyläviraston asiantuntijanäkemyksen mukaan vaikutuksiltaan merkittävimmät kohteet”, sanoo tiedotteessa radan suunnittelun projektipäällikkö Heidi Mäenpää Väylävirastosta.
Rantaradan peruskorjaustoimenpiteet sisältävät esimerkiksi ratarakenteiden, sillan, turvalaitteiden sekä tunnelien korjauksia. Korjausten avulla saadaan pidettyä Rantarata liikennöitävässä kunnossa. Lisäksi junaliikenteelle aiheutuvat häiriöt vähenevät ja nykyisiä junien nopeusrajoituksia saadaan poistettua.
Korjauskohteita on pitkä lista
Kehittämistoimien tavoitteena on mahdollistaa lähijunaliikenteen kehittäminen tulevaisuudessa välillä Hanko–Karjaa–Inkoo–Siuntio–Helsinki.
Kehittämistoimenpiteisiin lukeutuvat Kirkkonummen itäiset vaihteet, Inkoon ja Siuntion laitureiden parantaminen sekä Siuntion seisontaraide. Näiden avulla liikennettä voisi maltillisesti lisätä Hangon ja Helsingin välillä sekä Karjaa–Siuntio–Helsinki-välisessä lähijunaliikenteessä.
Kokonaisuudessaan Rantaradan peruskorjaus- ja kehittämistoimenpiteet parantaisivat junaliikenteen sujuvuutta ja vähentäisivät junaliikenteen häiriöitä.
Rantarata on toistasataa vuotta vanha rataosa, joka kulkee uusien ja vanhojen ratapenkereiden ja rakenteiden perustusten päällä. Radan peruskorjaustoimenpiteet ovat välttämättömiä junien häiriöttömän liikennöinnin ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Radan kunnossapidon asiantuntijoiden mukaan radan ja tunneleiden rakenteiden kunto on niin huono, että korjauksia ei voida lykätä ja ne tulee toteuttaa seuraavan viiden vuoden aikana. Korjausten viivyttäminen lisää myös häiriötilanteita sekä pistemäisiä junan nopeuden alentamiskohtia.
”Korjaukset kannattaa ehdottomasti tehdä suunnitellusti. Jos esimerkiksi radan turvalaite hajoaa yllättäen, korjauskustannukset ovat suuremmat ja liikenteelle aiheutuu enemmän haittaa, kuten myöhästymisiä tai totaalisia liikennekatkoja”, Mäenpää sanoo.
Toki myös suunnitelluista korjauksista voi aiheutua liikennekatkoja, mutta hyvällä suunnittelulla haittoja ja kustannuksia voidaan minimoida.
”Olemme alustavasti suunnitelleet, että korjaamista voisi ajoittaa tehtäväksi Espoon kaupunkiradan rakentamisesta johtuvien liikennekatkojen aikana. Näin saisimme huomattavia synergiaetuja ja rakentamisen aikaiset haitat vähentyisivät”, toteaa Mäenpää.
Väylävirasto selvitti myös Rantaradan pidemmän aikavälin tarpeita
Lyhyen aikavälin toimenpiteiksi, eli ennen vuotta 2030 alkaviksi, Väylävirasto ehdottaa Kauklahti– Kirkkonummi-osuuden alus- ja päällysrakenteen peruskorjausta. Lisäksi Karjaa–Hanko-välin laiturien pidentäminen mahdollistaisi tulevaisuudessa uudemman, nykyistä pidemmän lähijunakaluston hyödyntämisen. Salo–Turku-välin lähiliikenneasemien suunnittelu ja rakentaminen on edellytys lähijunaliikenteen käynnistymiseen ko. asemilla. Näiden kohteiden suunnittelu on syytä aloittaa tarpeen mukaan lähivuosina. Lyhyen aikavälin toimenpiteiden yhteen laskettu hinta-arvio on reilu 40 miljoonaa euroa.
Pitkän aikavälin toimenpiteiksi Väylävirasto ehdottaa radan peruskorjauksia väleille Kauklahti–Kirkkonummi, Kirkkonummi–Karjaa–Salo sekä Karjaa–Hanko. Lisäksi Dragsvikissä voisi olla tarvetta rakentaa uusi kohtaamisraide ja laituriraide kohtaamisraiteelle ja laituriraiteelle, mikäli liikennemäärät kasvavat. Pitkän aikavälin toimenpiteissä työt alkaisivat toiveen mukaan vuonna 2032 ja hinta-arvio on yhteensä noin 185 miljoonaa euroa. Suurin osa kustannuksista liittyy radan peruskorjauksiin.
Tulevaisuuden liikennetarpeet voivat vaatia myös laajempia kehittämistoimenpiteitä Rantaradalle. Esimerkiksi Salon ja Turun välinen lähijunaliikenne sovitettuna nykyiseen kaukojunaliikenteeseen edellyttäisi vähintään yhden noin 10 km pituisen kaksoisraideosuuden Salon ja Turun välille. Yksiraiteisella Rantaradalla ei myöskään nykytilanteessa ole mahdollista lisätä kaukojunaliikennettä ilman, että se vaikuttaisi lähijunaliikenteeseen.
Mikä on Rantarata?
- Rata Helsingistä Turkuun.
- Pituus 196 kilometriä.
- Valmistunut vuonna 1903, sähköistetty 1990-luvulla.
- Perusparannettu vuosien 1979–1996 välillä. Useita korjauksia tehty myös sen jälkeen.
- Pasilan asemalta lähtien Rantaradalla on neljä raidetta Leppävaaran asemalle saakka. Leppävaaran asemalta jatkaa kaksi raidetta Kirkkonummelle saakka. Kirkkonummelta eteenpäin rata jatkuu yksiraiteisena Turkuun.