Päämainos
Väyläviraston investointiohjelman luonnokseen saapui noin 230 lausuntoa
Kuljetukset 13.05. 08:13

Väyläviraston investointiohjelman luonnokseen saapui noin 230 lausuntoa

Vuosille 2023-2030 laadittu investointiohjelma on Väyläviraston ehdotus uusien rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta.

13.05.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara

Vuosien 2023-2030 investointiohjelman luonnoksen lausuntokierros käynnistettiin huhtikuun alussa, ja se päättyi 2.5.2022. Määräaikaan mennessä lausuntoja saapui noin 230 kappaletta. Kaksi kolmasosaa lausunnoista saapui kunnilta, kuntayhtymiltä ja maakuntaliitoilta.

Ohjelma noudattaa valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (Liikenne 12 -suunnitelma) sekä sen tavoitteita. Lopulliset päätökset valtion väyläverkon investointihankkeista tekee eduskunta talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Lausuntojen läpikäynti on parhaillaan käynnissä ja niiden perusteella investointiohjelman luonnos viimeistellään toukokuun aikana. Myös määräajan jälkeen saapuneet lausunnot pyritään käsittelemään mahdollisuuksien mukaan. Valmis investointiohjelma julkaistaan kesäkuun 2022 aikana.

Väylävirasto tiedotti aiheesta 12.5.

"Väylävirasto haluaa kiittää kaikkia lausunnon antaneita tahoja. Lausuntokierrokset toimivat tärkeänä pohjana investointiohjelman kehittämiselle", Väyläviraston tiedotteessa kerrotaan.

Lausuntoihin voi tutustua oikeusministeriön ylläpitämässä lausuntopalvelussa.

AVAINSANAT

Väylävirasto

JAA