Päämainos

Viipuri-Nuijamaa-tien suunnittelu etenee

Tie voidaan laajentaa myöhemmin nelikaistaiseksi.

01.11.2018
Teksti Esko Lukkari

Viipuri-Nuijamaa-välin uuden tieyhteyden yleissuunnitelma Venäjän puolella on valmistunut. Seuraavaksi tiehankkeen toteuttamiseksi laaditaan toteuttamissuunnitelma. Tie rahoitetaan Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuuden rahastosta.

Viipurin ohikulkutieltä Brusnitshnojen rajanylityspaikalle johtavan tie kulkee kokonaan Venäjän puolella. Brusnitshnojesta siirrytään Nuijamaan rajanylityspaikan kautta Suomen puolelle.

Tie korvaa valmistuttuaan liikenteelle vaaralliseksi käyneen Saimaan kanavatien ja kaikki yleinen liikenne siirtyy sille. Nykyinen tie jää tulevaisuudessa vain Saimaan kanavan huoltokäyttöön.

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti asiasta 29.10.

Uusi tie tulee ensi vaiheessa olemaan kaksikaistainen ja se on tarvittaessa laajennettavissa myöhemmin nelikaistaiseksi. Jatkosuunnitteluun valitun noin 19 kilometrin pituisen vaihtoehdon rakennuskustannukset ovat noin 130 miljoonaa euroa.

Uusi tie toteutetaan Brusnitshnojessa niin, että Saimaan kanavan huoltotöihin kulkeva liikenne on erillään yleisestä liikenteestä. Tielinjaus sijoittuu koko matkaltaan Saimaan kanavan vuokra-alueen ulkopuolelle nykyisen tien länsipuolelle.

Yleissuunnitelman rahoitus saatiin Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuuden rahastosta. Liikennekumppanuus perustettiin vuonna 2009, ja sen tavoitteena on vauhdittaa pohjoisiin kuljetusväyliin liittyviä hankkeita Itämeren ja Barentsin alueella. Sen yhteydessä toimii rahasto, josta hankkeita voidaan tukea. Tuki ei siis ole EU-ohjelmarahoitusta.

Nykyinen Viipurista Brusnitshnojen rajanylityspaikalle johtava tie on rakennettu 1960-luvulla Saimaan kanavan huoltotieksi alueelle, jonka Suomi on vuokrannut Venäjältä vuoteen 2062 saakka. Tien tekniset ominaisuudet eivät vastaa nykyisen liikenteen tarpeita. Tiellä on ajoittain ruuhkia ja sen liikenneturvallisuustaso on heikko.

JAA