Päämainos
Volvon ympäristöjohtaja: Rekat eivät ole kuin isoja henkilöautoja
Kuljetukset 01.10. 12:23

Volvon ympäristöjohtaja: Rekat eivät ole kuin isoja henkilöautoja

EU-tasolla päätetään raskaan kaluston päästövähennyksistä, mutta aika uhkaa loppua kesken.

01.10.2018
Teksti Heli Satuli kuvat European Transport Forum

Raskaan kaluston päästövähennykset ovat tämän syksyn kuumin liikenteen alan keskustelunaihe Brysselissä. Kysymys kuuluu, miten varmistetaan, että raskas maantieliikenne tekee osansa ilmastositoumusten toteuttamiseksi.

Nykyisellään maantiekuljetus on ainoa sektori, jonka päästöt kasvavat.

EU-komission laskujen mukaan alan päästöt kasvavat 10 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, jos mitään ei tehdä.

"CO2-päästöjen ja talouskasvun yhteyden katkaiseminen on yksi päättäjien tärkeimmistä tehtävistä", totesi europarlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Adina-Iona Vālean Brysselissä järjestetyssä European Transport Forumissa, johon myös Osto&Logistiikka osallistui.

15 % leikkaus vuoteen 2025 mennessä

EU-tasolla linjataan parhaillaan raskaan kaluston hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Kyseessä ovat raskaiden ajoneuvojen kaikkien aikojen ensimmäiset hiilidioksidipäästönormit. EU-komission esityksen mukaan vuonna 2025 uusien kuorma-autojen keskimääräisten CO2-päästöjen on oltava 15 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2019. Vuodeksi 2030 ehdotetaan vähintään 30 prosentin vähennystavoitetta vuoteen 2019 verrattuna.

Europarlamentti vaatii vieläkin suurempia vähennyksiä. Vāleanin mukaan europarlamentti tuplaa aina komission tavoiteluvut kunnianhimon nimissä, riippumatta mitä ne ovat.

"Mutta kunnianhimoa ei saa suunnata ylitiukkojen päästövähennysten tehtailuun vaan EU-maiden yritysten taloudellisen menestyksen mahdollistamiseen."

Ainoa kestävä tapa on Vāleanin mukaan taloudellisesti järkevä sääntely, joka vähentää päästöjä ilman kustannusten kasvua.

"Päättäjien on tarjottava toimialalle selkeyttä, visio ja kasvun mahdollisuuksia".

Hinta ratkaisee

Samaa mieltä on Volvon ympäristöjohtaja Rolf Willkrans.

"Tärkeintä on luoda logistiikkayrityksille toimintaympäristö, jossa he voivat tehdä kannattavaa bisnestä".

Volvon ympäristöjohtaja muistutti, että hiilidioksidivapaa teknologia on valmiina.

"Meillä on jo tuotannossa kuorma-autoja, jotka ovat nollapäästöisiä, mutta ne ovat kalliita, emme saa niitä myytyä".

Teknologian käytön elinkaarikustannukset ovat nykyisellään suuremmat, kuin polttoainekulutuksen säästöt. Jos päästöttömistä ajoneuvosta saatavat hyödyt olisivat suuremmat kuin hankintahinta, rekat olisivat Willkransin mukaan jo päästöttömiä.

"Siksi 15 prosentin päästövähennystavoite on liian tiukka. On löydettävä ratkaisu, joka on logistiikka-alan yrityksille toteuttamiskelpoinen".

Tervetuloa superrekat

Ympäristöjohtajan muistutti, että rekka on täysin eri asia kuin henkilöauto.

Asiakkaiden on pystyttävä hyödyntämään ajoneuvoa täysimääräisesti ensimmäisestä minuutista lähtien ja mieluiten ilman minkäänlaista huollon tarvetta.

"Meidän on oltava 100 prosenttisen varmoja, että teknologia todella toimii".

Lyhyen aikavälin päästövähennysratkaisu ovat Willkransin mukaan pitemmät ja raskaammat rekat. Hän toivoo näkevänsä ainakin 15 prosenttia nykyistä isompia superrekkoja kaikkialla Euroopassa.

EU-komission ympäristöpääosaston maantiekuljetusyksikön johtaja Alexandre Paquotin mukaan komissio ei ole keksinyt päästövähennyslukuja hatusta. Niiden takana on tieteellinen analyysi saatavilla olevista teknologioista ja niiden realistisista mahdollisuuksista. Komission mukaan lähestymistapa on varovainen.

"Ajoneuvovalmistajien esittämä 7 prosentin päästövähennys tarkoittaa käytännössä status quo:ta eli valmistajien ei tarvitse tehdä mitään", huomautti Paquot.

Komission painotti, että esitys on joustava ja teknologianeutraali. Valmistajat saavat itse päättää miten ja millä teknologialla päästövähennykset toteutetaan.

Käsittelyllä kiire

"Loppujen lopuksi valtaosa katsoo vain hintaa. Asiakkaat valitsevat kuljetusmuodon hinnan perusteella", totesi Vos Logisticsin toimitusjohtaja Frank Verhoeven.

Mutta Verhoevenin mukaan logistiikkatoimijoita ei saa syyttää taloudellisuudesta. Jokaisen on alasta riippumatta toimittava taloudellisesti järkevästi.

"Politiikkojen on nyt otettava tässä johtajuus. Puhtaiden kuljetusten kilometrihinnasta on tehtävä edullisempi kuin saastuttavien kuljetusten. Tarvitaan lainsäädännön pakkoa, muuten muutos ei tapahdu", linjasi Verhoeven.

Komission mukaan tärkeintä on, että laki saadaan nopeasti ulos EU-koneistosta ja voimaan. Käsittelyaikaa ei ole enää kauaa, sillä EU-vaalitauon alkuun on vain reilut puoli vuotta. Europarlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja on kuitenkin täysin toista mieltä.

"Pelkään, että kiireen takia emme saa aikaan kestäviä ja parhaita ratkaisuja eurooppalaisille toimijoille".

JAA