Päämainos
VR Group ostaa kierrätyslogistiikkaan erikoistuneen kuljetusyhtiö Transitar Oy:n
Kuljetukset 28.06. 07:22

VR Group ostaa kierrätyslogistiikkaan erikoistuneen kuljetusyhtiö Transitar Oy:n

Transitar jatkaa toimintaa omana osakeyhtiönään, osana VR Transpointin maantielogistiikkaa. Kauppa astuu voimaan 1. heinäkuuta.

28.06.2021
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat VR Group

"VR Transpoint panostaa strategiansa mukaisesti maantielogistiikassa kotimaan logistiikkapalveluihin ja nyt yrityskaupan myötä vahvistamme asemaamme kiertotalouslogistiikan toimijana. Transitar puolestaan on omalla tahollaan saavuttanut vankan aseman kiertotaloussektorilla ja tyytyväisen asiakaskunnan. Nyt kahden kiertotalouteen ja toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen sitoutuneen yrityksen voimavarat yhdistyvät ja yhdessä olemme vahvempi toimija", VR Transpointin johtaja Martti Koskinen kertoo yhtiön tiedotteessa 24.6. 

Transitar Oy liikennöi valtaosin Suomessa, täydentäen palveluitaan asiakkaille lisäksi kuljetuksilla Suomen ja muiden Pohjoismaiden sekä Baltian välillä. Yhdistymisen myötä VR Transpointin maantielogistiikan palvelu- ja kuljetusverkosto laajenevat kiertotaloudessa. 

"Kiertotalouteen panostaminen tukee voimakkaasti yhtiömme vastuullisuusohjelmaa. Kiertotalous on kasvava trendi ja sen oleellinen edellytys on tehokas logistiikka. Tavoitteenamme on tarjota kiertotalouden logistiikkapalvelut kattavasti, kilpailukykyisesti ja joustavasti, jotta asiakkaamme voivat menestyä vastuullisesti omassa ydinliiketoiminnassaan", Koskinen sanoo.

Transitar Oy:n liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa, ja yritys on yksi pohjoismaiden suurimmista kierrätysmateriaaleihin erikoistuneista yrityksistä. Yhtiöllä on noin 50 autoa, 70 perävaunua sekä useita satoja kontteja. Transitar Oy on perustettu vuonna 1998.

"Yhdistämällä voimansa Transitar ja VR Transpoint luovat erinomaiset edellytykset tulevien vuosien kasvamiseen. Olemme erittäin tyytyväisiä yhdistymiseemme sekä sen tuomiin mahdollisuuksiin”, sanoo Transitar Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja omistaja Jukka Pekkarinen.

AVAINSANAT

VR Group

JAA