Päämainos

VR Group teki huipputuloksen

VR tutkii nyt myös kasvumahdollisuuksia laajentumiseen ulkomaille.

13.03.2020
Teksti Esko Lukkari

VR Group on tehnyt historiansa parhaan tuloksen. Sen vertailukelpoinen liikevoitto ilman VR Trackin myyntiin liittyviä eriä ja myyntivoittoja kasvoi 29 prosenttia ja oli 93,8 (72,8) miljoonaa euroa. Konsernin raportoitu liikevoitto oli 301,4 (151,7) miljoonaa euroa.

VR aikoo maksaa valtiolle osinkoa 350 miljoonaa euroa.

VR Group julkisti tuloksensa 9.3.

VR:n toimitusjohtajan Rolf Janssonin mukaan VR:n matkustajaliikenne kasvoi voimakkaasti – 10 prosenttia - jo kolmatta vuotta peräkkäin ja sen markkinaosuus suhteessa muihin kuljetusmuotoihin nousi 6,2 prosenttiin. 

Tavoite jo 10 prosentissa

”Arvioimme markkinaosuuden kasvun jatkuvan tulevina vuosina kohti 10 prosenttia, mikäli pitkäjänteiset infrainvestoinnit toteutuvat. Junaliikenteen markkinaosuuden kasvu hyödyttää suoraan ympäristöä, sillä liikenteen päästöistä junaliikenteen osuus on vain noin 1 prosenttia”, hän sanoo.

VR Transpoint oli kuitenkin pettynyt VR:lle. VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymi laski 6,4 prosenttia 36,9 (39,4) miljoonaan tonniin.

Konsernin vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 1,2 prosenttia 988,4 (976,4) miljoonaan euroon. Konsernin raportoitu liikevaihto laski 22,6 prosenttia 988,4 (1 276,6) miljoonaan euroon johtuen VR Trackin myynnistä vuoden 2019 alussa.

Laajentuminen ulkomaille?

VR Group voitti vuoden aikana useita kilpailutuksia, mm. Tampereen raitiotieliikenteen operoinnin ja HKL:n metrojunien peruskorjauksen.

VR:n investointitaso oli historiallisen korkea, 199 miljoonaa euroa. Uusia sähkövetureita on nyt toimitettu 25 kappaletta yhteensä 80 veturin hankinnasta. Huhtikuussa VR tilasi 60 tavaraliikenteen dieselveturia ja käynnisti uusien sähkövetoisten lähiliikennejunien hankinnan. 

Janssonin mukaan VR jatkaa tänä vuonna toiminnan tehokkuuden ja laadun jatkuvaa parantamista ja haemme kasvua palveluja kehittämällä ja laajentamalla. Lisäksi VR tutkii hänen mukaansa kasvumahdollisuuksia myös maantieteellisen laajentumisen osalta.

JAA