Päämainos

VR lisää vuorojaan joulukuussa

Sekä markkinaehtoinen että osto- ja velvoiteliikenne kasvavat merkittävästi koko maassa.

30.08.2019
Teksti Esko Lukkari

VR lisää joulukuussa markkinaehtoista vuorotarjontaansa etenkin pääradalla Helsingistä Oulun suuntaan. Uusien aikataulujen mukaiset vuorot alkavat kulkea 15.12. Pirkanmaalla VR käynnistää myös uuden lähijunakokeilun.

Uusia vuoroja on tulossa samalla Tampere-Helsinki-välille neljä kappaletta ja toiseen suuntaan kolme kappaletta. Välillä on aamun ja iltapäivän suosituimpiin juniin lisätty istumakapasiteettia. Uusi klo 16.40 Helsingistä lähtevä vuoro pysähtyy myös Hämeenlinnassa. 

Vaasa-Helsinki vuorojen määrää kasvaa arkipäivisin kymmeneen molempiin suuntiin. Uusien vuorojen myötä Vaasaan pääsee aamulla perille jo noin klo 9. 

Jyväskylä-Helsinki välin vuorojen määrä kasvaa arkipäivisin kymmeneen molempiin suuntaan. Uudet vuorot jatkavat Kuopioon asti, jonne pääsee siis jatkossa esimerkiksi Tampereelta vaihdotta. 

Vuoroja lisätään myös viikonlopuille, mikä helpottaa vapaa-ajanmatkustusta. Helsingin ja Oulun välillä matka-ajat nopeutuvat keskimäärin 13-18 minuuttia. 

VR tiedotti asiasta 27.8.

Helsinki-Oulu on ollut yksi VR:n kaikkein suosituimpia reittejä. 

”Jatkossa välin taittaa nopeimmillaan vain 5 h 15 minuuttiin, mikä on kilpailukykyinen lentoliikenteen kanssa. Matka-ajan voi hyödyntää haluamallaan tavalla – rentoutuen, töitä tehden tai vaikka ravintolavaunussa ", sanoo tiedotteessa suunnittelujohtaja Juho Hannukainen

Vuoroja lisätään myös viikonlopuille, mikä helpottaa vapaa-ajanmatkustusta. Helsingin ja Oulun välillä matka-ajat nopeutuvat keskimäärin 13-18 minuuttia. 

Uudet vuorot vaikuttavat jonkin verran myös muiden vuorojen aikatauluihin ja lähtö- ja saapumisajat saattavat muuttua nykyisistä.   

Lähijunapilotti Pirkanmaalla 

Kaupallisten vuorojen lisäksi joulukuussa raiteille tulee 34 uutta junavuoroa osana VR:n ja LVM:n vuodelle 2020 sopimaa uutta osto- ja velvoiteliikennekokonaisuutta.  Vuoroja lisätään väleillä Kouvola-Kotka, Lahti-Kouvola,Kokkolla-Ylivieska, Kuopio-Kajaani, Helsinki-Kolari, Ylivieska-Iisalmi, Helsinki-Hämeenlinna, Helsinki-Lahti, Helsinki-Kemijärvi ja Seinäjoki-Ähtäri.  

Samalla Pirkanmaalla käynnistyy alueellisen junaliikenteen pilotti, joka palvelee erityisesti työ- ja opiskelumatkustamista. 

Pilotissa Nokian ja Tampereen välillä alkaa kulkea 14 uutta vuoroa joka arkipäivä ja Tampereen ja Toijalan välillä yhdeksän uutta vuoroa, joista viisi Hämeenlinnan kautta Riihimäelle. Myös Mänttä–Vilppulan suuntaan lisätään neljä uutta vuoroa joka arkipäivä ja Keuruu-Orivesi-Tampere-välin vuorotarjonta tuplaantuu. 

JAA