Päämainos
VR / Rami Salle
Kuljetukset 03.05. 07:55

VR / Rami Salle

VR teki alkuvuonna 25 miljoonan tappion

Vt. toimitusjohtaja Topi Simola uskoo silti käänteen parempaan jo tapahtuneen.

03.05.2022
Teksti Esko Lukkari

VR Groupille alkuvuosi oli vaikea. Tulos vajosi -24,9 (-14,7) euroa miinukselle, kun korona vaikeutti liiketoimintaa. VR Transpointin kuljetuksia laskivat kotimaan teollisuuden työtaistelut ja idänliikenteen vähentyminen.

VR:n oman arvion mukaan ”konsernin tulos painui heikolle tasolle”. VR uskoo kuitenkin käänteen tapahtuneen vuosineljänneksen lopussa, kun matkustajaliikenteen matkamäärät kasvoivat merkittävästi vapaa-ajanmatkustuksen siivittäminä.

VR Group tiedotti tuloksestaan 2.5.

VR:n vt. toimitusjohtaja Topi Simolan mukaan hiihtolomasesongissa VR lähestyi parhaimmillaan jo ennätysvuoden 2019 lukuja. Tammikuussa VR solmi liikenne- ja viestintäministeriön kanssa vuoteen 2030 saakka kestävän ostoliikennesopimuksen, jolla taataan junaliikenteen jatkuminen markkinaehtoisesti kannattamattomilla reiteillä.

Tähtää kasvuun Pohjoismaissa

Simolan mukaan VR juhlisti alkuvuodesta 160-vuotistaivaltaan laajentamalla toimintaansa Ruotsiin, josta se osti bussi- ja raideoperaattori Arriva Sverigen. Yhtiössä on 3 800 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa vuosittain.

”Tähtäämme kaupalla kasvuun pohjoismaisilla joukkoliikennemarkkinoilla ja vahvistamme kaupunki- ja lähiliikenteen osaamistamme. Tämä on hieno mahdollisuus viedä VR Groupin sähköbusseihin liittyvää asiantuntemusta Ruotsiin”, Simola hehkuttaa.

Tammi-maaliskuu 2022 (Q1) lyhyesti:

  • Konsernin liikevoitto oli –24,9 (–14,7) miljoonaa euroa eli –12,3 % (–7,9 %) liikevaihdosta.
  • Vertailukelpoinen liikevoitto oli –24,9 (–14,7) miljoonaa euroa eli –12,3 % (–7,9 %) liikevaihdosta.
  • Liiketoiminnan rahavirta oli 3,1 (7,3) miljoonaa euroa.
  • Matkamäärät kasvoivat tammi-maaliskuussa 73,0 % kaukoliikenteen junissa, joissa tehtiin 2,2 (1,3) miljoonaa matkaa.
  • Konsernin liikevaihto kasvoi 7,8 % verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan ja oli 202,1 (187,5) miljoonaa euroa.
  • VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit laskivat –12,4 % ja olivat 7,8 (8,9) miljoonaa tonnia.

AVAINSANAT

VR Group

JAA