VR uusii kaikki myyntikanavansa

Lippujen käteismyynnistä luovutaan syyskuussa kokonaan kaukoliikenteen junissa.

14.02.2019
Teksti Esko Lukkari

VR uusii tänä vuonna verkkokauppansa, mobiilisovelluksensa ja automaattinsa. Samalla myös kaukoliikenteen junahenkilökunnan myyntilaitteet uusiutuvat. Suunnitelman mukaan syyskuusta lähtien kaukoliikenteen junalipun voi ostaa junasta maksukorteilla ja käteismyynti päättyy kaukoliikenteen junissa.

Käteisen käyttö on VR:n mukaan viime vuosina puolittunut junissa. VR:n mukaan jo yli 99 prosenttia suomalaisista ostaa junalippunsa ennakkoon tai junista korttimaksulla.

VR kertoi maksukanaviensa uudistamisesta 13.2.

Kaukoliikenteen junissa käteisellä tapahtuva lipunmyynti on VR:n mukaan voimakkaassa laskussa. Junamyynnin osuus oli viime vuonna vain 2,5 prosenttia kaukoliikenteen myynnistä. Käteismyynnin osuuden voimakkaan laskun arvioidaan jatkuvan edelleen tasolle, jossa se ei enää kata käteisen käsittelystä syntyviä kustannuksia. Helsingin alueen ja Etelä-Suomen taajamaliikenteen lähijunissa lipunmyynti loppui kokonaan 2017.

”Junamatkustamisen suosio kasvaa vahvasti, jolloin edullisin lippu ja istumapaikka on mahdollista varmistaa ostamalla lippu hyvissä ajoin etukäteen. Ennakointi auttaa myös meitä mitoittamaan junia oikein. Suurin osa asiakkaistamme suosii itsepalvelukanavia, erityisesti mobiilimaksaminen kasvaa. Uusimme vaiheittain myyntikanavamme tänä vuonna ja uskomme, että entistä helpompi ostaminen houkuttelee yhä useamman asiakkaamme mobiiliin ja verkkoon”, sanoo tiedotteessa matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.  

Junissa kehitetään lisäpalvelumyyntiä

VR sanoo kehittävänsä konduktöörien myyntilaitteita ja -sovelluksia, jotta se voisi palvella entistä sujuvammin matkustajia. Lipunmyynnin lisäksi junahenkilökunta voi jatkossa myydä kattavasti lisäpalveluita matkan aikana, kun hänellä on käytössään ajantasainen tieto matkan etenemisestä.

Lippuja saa itsepalvelukanavien lisäksi junista, R-kioskeilta, asemilta ja puhelinpalvelusta.

Valtaosa lipuista (yli 80 prosenttia) ostetaan itsepalvelukanavista - verkkokaupasta, mobiilisovelluksesta tai lippuautomaatista. Kaukoliikenteen junalippuja myydään sekä kortilla että käteisellä kaikilla Suomen 600 R-kioskilla sekä VR:n lipputoimistoissa. Asiakkaita palvelee myös VR puhelinpalvelu ja matkahuollon toimipisteet.

”Pyrimme tekemään siirtymästä mahdollisimman joustavan, pitkä siirtymäaika tarjoaa mahdollisuuden totuttautua muiden kanavien ja maksuvälineiden käyttöön. Seuraamme myyntikanavien kehitystä  ja päivitämme tilannearviota syyskuuta kohden”, sanoo Romanainen.

JAA