Päämainos

VR yhtiöitti kunnossapidon

VR valmistautuu raidekilpailun avautumiseen yhtiöittämällä omia tukitoimintojaan.

08.01.2019
Teksti Esko Lukkari

VR-Yhtymä on siirtänyt kunnossapidon liiketoimintansa konsernin sisällä toimivaan tytäryhtiöön. VR Kunnossapito Oy:ksi nimetty yritys aloitti toimintansa 1.1.2019 ja siihen siirtyi vanhoina työntekijöinä 990 henkilöä. Raidekaluston kunnossapitoon erikoistunutta yhtiötä johtaa kunnossapitojohtaja Kimmo Soini

Tavoitteena on VR:n mukaan kasvattaa VR Kunnossapito Oy:sta kilpailukykyinen raidekaluston monimerkkihuoltamo. Tarkoitus on laajentaa myös asiakaspohjaa ja hakea kasvua lähialueilta ja muilta toimialoilta.

VR tiedotti asiasta 2.1.

”VR-Yhtymä vastaa tällä muutoksella strategiansa mukaisesti toimintaympäristön vaatimuksiin ja luo samalla edellytyksiä uudelle kasvulle. Kunnossapidon yhtiöittäminen mahdollistaa kokonaan uusien markkinoiden luomisen Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi VR-Yhtymä pystyy nyt keskittymään entistäkin paremmin henkilö- ja tavaraliikenteen asiakaskokemuksen parantamiseen”, sanoo tiedotteessa YR-Yhtymän toimitusjohtaja Rolf Jansson

”Raidekaluston kunnossapidon tulevaisuus näyttää hyvältä. Kun raideliikenteen osuus koko liikenteestä kasvaa niin samalla myös huoltomarkkina kasvaa. Uskomme olevamme kilpailukykyisiä tässä markkinassa ja pystymme hyödyntämään yhtiön operatiivista kokemusta. Meillä on erittäin hyvä ymmärrys siitä, mitä asiakas haluaa. Yhtiöittäminen avaa meille myös uusia mahdollisuuksia kehittää ja laajentaa nykyistä toimintaa”, kunnossapitojohtaja Kimmo Soini sanoo.

VR-Yhtymä omistaa kaikki VR Kunnossapito Oy:n osakkeet. Uuden yhtiön palveluihin kuuluvat edelleen mm. raidekaluston kevyet ennakkohuollot, viankorjaukset, raskaat huollot, tavaravaunujen valmistus ja kaluston elinkaaren hallinta. Yhtiö tarjoaa myös raideliikenteen kalustotekniikkaan liittyviä asiantuntijapalveluita.

VR:n tukitoimintojen yhtiöittäminen on osa yhtiön valmistautumista operatiivisen raidekilpailun avautumiseen. VR siirsi jo aiemmin radanrakennusyhtiön VR Trackin osaksi pohjoismaista alan konsernia.

JAA