Päämainos
VTS-keskukset valvovat meriliikenteen pelisääntöjä
Kuljetukset 02.03. 09:55

VTS-keskukset valvovat meriliikenteen pelisääntöjä

02.03.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Liikennevirasto

Suomen meriliikenteen ohjauksesta vastaa kolme Liikenneviraston VTS-keskusta (Vessel Traffic Service). Ne ehkäisivät pelkästään viime vuonna 12 karilleajoa. 

VTS-keskukset sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Lappeenrannassa. Onnettomuuksien ennaltaehkäisy on yksi tärkeimmistä keskusten tehtävistä, mutta niiden toimenkuvaan kuuluu paljon muutakin. 

VTS-keskukset kirjasivat viime vuonna meriliikenteestä 173 rikettä ja 230 poikkeamaa. Poikkeamat olivat yleensä erilaisia konevikoja ja muita teknisiä vikoja. Viime vuonna eniten rikkeitä tekivät Hollannin, Antiguan ja Barbudan sekä Panaman lipun alla seilaavat alukset. 

Kauppamerenkulussa eksyminen väyläalueen ulkopuolelle on harvinaista. Esimerkiksi viime vuonna alusliikenteen ohjaajat joutuivat puuttumaan tällaisiin tapauksiin vain 19 kertaa. Toisaalta valtaosassa tapauksista eksyminen olisi johtanut karilleajoon, mikäli alusta ei olisi saatu muuttamaan kurssiaan. 

”Vaaratilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun luotsi on lähtenyt laivasta ja alus jatkaa omin päin merelle. Eräässäkin tapauksessa alus oli menossa kohti matalikkoa, koska kapteeni luuli ajavansa päinvastaiseen suuntaan. Syyksi paljastui aluksen navigointilaitteiden tekninen vika”, kertoo tiedotteessa Suomenlahden meriliikennekeskuksen varapäällikkö Esa Hurskainen

Haukan tarkkuutta vaaditaan

Meriliikenteen ohjauksessa tarvitaan haukan tarkkuutta, sillä vakava karilleajo vaarantaisi aluksen henkilökunnan lisäksi myös luonnon. 

”Kaikki rahtialukset sisältävät paljon polttoainetta. Tankkerit ovat totta kai ihan oma lukunsa. Itämeri kärsisi pahasti, mikäli esimerkiksi tankkeri ajaisi karille ja siitä pääsisi öljyä mereen. Vaarallisia läheltä piti -tilanteita on vuosittain”, Hurskainen sanoo. 

Hurskainen kertoo, että työstä valtaosa on meriliikenteen tilannekuvan ylläpitämistä. Tämä parantaa alusliikenteen sujuvuutta ja tehokkuutta. Valvonnalla varmistetaan, että alukset seuraavat reittejänsä ja liikkuminen tapahtuu kansainvälisten sääntöjen mukaisesti. 

Aina kaikki ei mene sääntökirjan mukaisesti. Näissä tapauksissa VTS-keskukset kirjaavat rikkeet ylös jatkokäsittelyä varten. Yleisimmin rikotaan reittijakojärjestelmien liikennesääntöjä ja alusten välisiä väistämissääntöjä. 

”Tämä tarkoittaa hieman samaa kuin kolmion takaa tuleva kaahaaja ei väistäisi oikealta tulevaa autoa. Meriliikenteessä on aina tietyt säännöt, joita tulee noudattaa liikkumisen sujuvuuden ja turvallisuuden takia”, toteaa Hurskainen.

JAA