
Vuonna 2024 alkaa alihankkijoiden logistiikkapäästöjen seuranta
EU vaatii ensin suurilta yrityksiltä ja myöhemmin pk-yrityksiltäkin alihankkijapäästöjen raportointia.
26.06.2023
Teksti Esko Lukkari
EU tiukentaa yritysten logistiikkapäästöjen seurantaa. Vuoden 2024 alusta suurten yritysten raportointivelvollisuus laajenee alihankintoihin eli Scope 3:n* päästöihin. Yrityksen ostamilla kuljetus- ja logistiikkapalveluilla on merkittävä osuus.
Tämä synnyttää yrityksille uudenlaisia haasteita palveluiden ja tuotteiden hankintaan sekä edellyttää tehokkaampaa läpinäkyvyyttä ja omistautuneisuutta alihankkijoiden päästöihin. Raportointi koskee muutaman vuoden päästä pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja on osa yritysten vuosikertomusta.
VTT vastaa haasteeseen monikansallisella ADMIRAL-hankkeella, joka sai yli seitsemän miljoonan euron EU-rahoituksen. Suomesta mukana ovat myös Awake.AI ja Steveco Oy, joiden osuus hankerahoituksesta on 2,6 miljoonaa euroa.
VTT tiedotti hankkeesta 15.6.
Tavoitteena luoda kauppapaikka
”Tavoitteena on luoda kauppapaikka, jossa yritykset voivat vertailla alihankintaketjun päästöjä sekä hankkia esimerkiksi satamatoimintoja helpottavia palveluita ja sovelluksia. Hankkeessa testataan myös VTT:n ja kumppaneiden kehittämien digitaalisten palvelujen toimintaa yli maarajojen. Mukana on 21 kumppania yhdeksästä Euroopan maasta, it-yrityksiä, logistiikkayrityksiä, tutkimuslaitos Portugalista sekä kolme yliopistoa”, sanoo tiedotteessa VTT:n Älykkäät toimitusketjut ja logistiikka -tutkimustiimin vetäjä Ville Hinkka.
Noin 25 prosenttia Euroopan unionin alueella syntyvistä päästöistä tulee liikenteestä ja kuljetuksista.
Hinkan mukaan tähän saakka logistiikkahankinnat ovat pyörineet täysin hintavetoisesti, mikä on ymmärrettävää kilpailukyvyn ylläpitämisen näkökulmasta ja ottaen huomioon, että epäsuorien hankintojen taloudellinen merkitys on suuri.
Alalle luvassa iso murros
”Nyt ala on sääntelyn myötä valtavassa murroksessa ja tämäkin liiketoiminnan alue tulee osaksi yrityksen vastuullisuustarkastelua. Isoimpina haasteina tulevat olemaan vastuullisuutta tukevien kumppaneiden ja palvelujen löytäminen sekä niiden vaivaton käyttöönotto”, sanoo Hinkka.
Hinkan mukaan on tärkeää, että yrityksissä ymmärretään vaatimukset niin vastuullisuuden kuin sitä koskevan raportoinnin suhteen ja sitoudutaan ottamaan ne kiinteäksi osaksi toimintaa.
VTT:n erikoistutkijan ja ADMIRAL-hankkeen koordinaattorin Harri Pyykön mukaan kriittisintä alkuvaiheessa on se, että vähäpäästöisiä logistiikkapalveluita olisi helposti saatavilla ja vertailtavissa hankintapäätösten tueksi.
”Suunnan muuttaminen kohti vihreämpiä toimitusketjuja ja hankintaprosesseja vaatii konkreettisia uusia teknologisia innovaatioita ja vakiintuneiden käytänteiden ja ajattelumallien purkamista”, Pyykkö sanoo.
* Karkeasti jaoteltuna Scope 1 sisältää yrityksen suorat päästöt, Scope 2 ostoenergiasta aiheutuvat päästöt ja Scope 3 epäsuorat, kuten hankintojen, jakelun ja liikematkustamisen, päästöt.