Päämainos
Wärtsilä tavoittelee puhtaita merenkulun ratkaisuja
Kuljetukset 23.04. 06:31

Wärtsilä tavoittelee puhtaita merenkulun ratkaisuja

Clean Propulsion Technologies -projektissa mukana on alan suomalaisia ykkösketjun osaajia.

23.04.2021
Teksti Esko Lukkari

Wärtsilä osallistuu Vaasan yliopiston johtamaan Clean Propulsion Technologies -projektiin uusien puhtaiden merikuljetusratkaisujen löytämiseksi.

Vaasan yliopiston ja Wärtsilän lisäksi projektissa ovat mukana Aalto-yliopisto, Åbo Akademi, Tampereen yliopisto, valtion tutkimustoimisto VTT, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT, AGCO Power, Meyer Turku, Napa, Dinex Finland, Geyser Batteries, Proventia, Bosch Rexroth sekä APUGenius.

Wärtsilä tiedotti asiasta 20.4.

Konsortion tavoitteena on kehittää uusia, puhtaita ratkaisuja merikuljetuksiin. Projekti jatkuu kevääseen 2023 saakka ja se on saanut 7.9 miljoonan euron rahoituksen Business Finlandilta. 

Wärtsilän tietotaito propulsioratkaisuissa on projektissa keskeisessä osassa, etenkin tulevaisuuden tutkimus- ja tuotekehityksen teknologiasuunnitelmien käyttöönotossa. 

Projektin kolme tutkimuskohdetta

Projektin yksi osa-alueista on uutta reaktiivisuudella hallittavaa puristussytytystä (RCCI) hyödyntävä keskinopea monipolttoainemoottori, joka mahdollistaa merkittävän metaanipäästöjen vähenemisen pienellä ja osittaisella kuormalla. 

Toinen on selektiivisen katalyyttisen pelkistyksen (SCR) ohjaustekniikan parannukset ja kolmas koneoppimisen ohjausteknologian kehittäminen moottorin automaation ja ohjauksen tarkkuuden parantamiseksi.

Tutkimuksessa edistetään kehittyneitä jälkikäsittelytoimia, joiden tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 20 prosenttia. Tavoitteena on myös optimaalisen ennakoivan voimansiirron ohjausarkkitehtuurin kehittäminen ja käyttöönotto hybridikäyttöön. 

Kovia tavoitteita

”Tavoitteemme on taata suomalaisen voimansiirtoalan asema maailmanlaajuisena teknologiajohtajana. Wärtsilä on johtava voimansiirtolaitteiden valmistaja ja heidän erityisosaamisensa muiden projektikumppanien ohella on tärkeää kansainväliseen kilpailuun vastaamisessa,” sanoo tiedossa Vaasan yliopiston apulaisprofessori Maciej Mukulski

“Tämä projekti auttaa meitä kehittämään yhdessä muiden teknologiajohtajien kanssa konsepteja, jotka tekevät käyttövoimasta nykyistä kestävämpää,” sanoo Juha Kytölä, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Wärtsilä Marine Power. 

Clean Propulsion Technologies -projekti edistää innovatiivisten voimansiirtoteknologioiden kehittämistä uusille tuotteille, joilla vastataan merenkulun kasvihuonepäästöjen vähennystavoitteisiin vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteena on kehittää myös teknologinen tiekartta IMO:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä. 

JAA