Päämainos
Wasalinen Aurora Botnia kävi jo koeajolla
Kuljetukset 11.06. 06:08

Wasalinen Aurora Botnia kävi jo koeajolla

Maailman ensimmäisen Clean Design -luokan matkustaja-autolautan suorituskykyä testattiin kolme päivää.

11.06.2021
Teksti Esko Lukkari

Rauma Marine Constructionsin telakalla rakennettava Aurora Botnia on käynyt viime viikonloppuna merikoeajolla. Onnistuneessa koeajossa RMC, laivan tilannut Wasaline ja laitevalmistajat testasivat laivan suorituskykyä kolme päivää.

RMC tiedotti asiasta 9.6.

”Tämä oli meille kohokohta, johon huipentui usean vuoden työ. Pääsimme ottamaan vastuun siitä, että rakentamamme laiva toimii kuten on tarkoitus”, sanoo tiedotteessa Aurora Botnian projektipäällikkö Johanna Kaijo RMC:ltä. 

"Tapahtuma oli erityinen, sillä pääsimme ensi kertaa tutustumaan uuteen alukseemme ja sen toimintaan meriolosuhteissa”, sanoo Wasalinen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg.

Suorituskyky testissä

Koeajolla testattiin matkustaja-autolautan suorituskykyä. Samalla säädettiin erilaiset laitteet toimimaan mahdollisimman tehokkaasti ja taloudellisesti.

”Merellä testasimme esimerkiksi laivan nopeutta, propulsiota ja ohjailua sekä säädimme voimalaitosta. Ajoimme laivan polttoainetaloudellisia pääkoneita erilaisilla asetuksilla ja hienosäädimme automatiikkaa parantaaksemme ympäristöystävällisyyttä. Pääsimme myös varmistamaan käytännössä, että laivan suunnittelu täyttää Clean Design -luokkamerkin tiukat kriteerit”, Kaijo sanoo.

”Laiva toimi hienosti. Oli ilo päästä todistamaan vuosien työn onnistunutta lopputulosta”, kiittelevät Kaijo ja Ståhlberg.

Clean Design -luokan kriteerit

Aurora Botnia täyttää ensimmäisenä aluksena maailmassa Clean Design -luokkamerkin kriteerit eli se on suunniteltu ylittämään merkittävästi MARPOL-yleissopimuksen vaatimukset laivojen päästöjen vähentämiseksi.

Laivan pääkoneet toimivat ensisijaisesti vähäpäästöisellä nesteytetyllä maakaasulla, mikä vähentää rikki-, typpi- ja hiilidioksidipäästöjä. Tulevaisuudessa laiva hyödyntää myös biokaasua ja sen satamaliikenne voidaan hoitaa sähköllä.

”Wasalinen alus on malliesimerkki siitä, mitä kymmenien aiempien alusten rakentamisesta kerrytetyn kokemuksen ja uusimpien innovaatioiden yhdistämisellä on mahdollista saada aikaan”, sanoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

AVAINSANAT

Wasaline

JAA