Päämainos
Yara selvittää Soklia uudelleen
Kuljetukset 24.04. 13:19

Yara selvittää Soklia uudelleen

Vuonna 2015 liikenneratkaisun hinnaksi arvioitiin 140 miljoonaa euroa.

24.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Yara Suomi Oy käynnistää uudelleen Soklin kaivoshankkeen teknis-taloudelliset selvitykset. Yhtiö sanoo tekevänsä uuden päätöksen kaivoshankkeesta aikaisintaan vuonna 2021.

Vuonna 2015 Sokli-hankkeen jäihin pannut yhtiö arvioi kaivosinvestoinnin hinnaksi miljardi euroa, josta liikennejärjestelyt olisivat maksaneet 140 miljoonaa euroa. Valtio lupasi tuolloin hankkeelle juuri tuon 140 miljoonan euron tuen.

Yara tiedotti Sokli-hankkeen päivittämisestä 16.4.

Yara sanoo nyt tekevänsä päätöksen kaivoshankkeen jatkosta, kun yhtiö on päivittänyt kannattavuuslaskelmat ja lupaprosessit on saatettu loppuun. Yhtiö arvioi, että päätös tehdään aikaisintaan vuonna 2021.

Sokli sijaitsee Savukoskella Itä-Lapissa. Soklista louhittaisiin fosfaattia, jota käytetään lannoitteiden valmistukseen. Soklissa on huomattavat fosfaattivarannot.

Fosfaatin hinta ratkaisee

Yara selvitti aktiivisesti Soklin fosfaattikaivoksen avaamista vuosia aina vuoteen 2015 saakka, jolloin hanke pantiin hyllylle. Yhtiö piti fosfaatin maailmanmarkkinahintaa tuolloin liian alhaisena. Savukoskelle hankalien liikenneyhteyksien taakse avattavan kaivoksen investointikustannuksia pidettiin tuolloin myös liian korkeina.

Valtio olisi vuonna 2015 ollut valmis osallistumaan kaivoksen liikennejärjestelyihin ja Kemijärven terminaaliin 140 miljoonalla eurolla. Ajatuksena oli kuljettaa lannoiteraaka-aine rekoilla Kemijärvelle ja sieltä edelleen rautateitse Oulun tai Kemin satamaan ja edelleen meritse Norjaan, jossa Yaralla on kolme lannoitetehdasta.

Auto-juna -vaihtoehto edellyttää paitsi Martti-Sokli tien peruskorjausta myös olemassa olevan tiestön parantamista koko Sokli-Kemijärvi välillä.

JAA