Päämainos
YH Yhtiöt syntyi, kun Kesko lahjoitti auton
Kuljetukset 29.11. 07:58

YH Yhtiöt syntyi, kun Kesko lahjoitti auton

Varastomies oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tuloksena syntyi vakavarainen yritys.

29.11.2017
Teksti Paula Launonen kuvat YH Yhtiöt

Vaasalainen varastomies sanoi kohteliaasti ei, kun työnantaja päätti luopua kuorma-autoista ja tarjosi yhtä ostettavaksi. Keskon seuraava tarjous olikin jo sellainen, josta Yrjö Halmesmäki ei voinut kieltäytyä.

"Koska isäukolla ei ollut rahaa, hän sai auton. Ammatinharjoittajana isä ryhtyi hoitamaan entisen työnantajansa kuljetuksia ja maksoi auton työllään", kertoo YH Yhtiöiden toimitusjohtaja Hannu Halmesmäki.  

Paraatipaikka rannalta 

Yhdestä miehestä ja autosta on kuudessakymmenessä vuodessa kasvanut neljän tytäryhtiön konserni, joka tarjoaa kappale- ja erikoiskuljetusten lisäksi nosturipalveluja, kevyen ja raskaan kaluston huoltoja ja korjauksia sekä teollista pintakäsittelyä.

Vuosikymmenten varrella tuottoja on sijoitettu kiinteistöihin, joita vuokrataan muille yrityksille. 

Kiinteistövuokraukseen liittyy myös YH Yhtiöiden toistaiseksi mittavin investointi, Vaasan sataman viereen keväällä 2018 valmistuva 5 200 neliön teollisuusrakennus.

"Siirrämme sinne oman konttorimme ja vuokraamme osan tiloista yhteistyökumppaneille. Rakennamme myös tilan, jossa käsitellään ja varastoidaan järeitä teräsrakenteita, vaikkapa laivojen moottoreita", Halmesmäki kertoo.

Euroja hankkeessa palaa kahdeksan miljoonaa eli lähes vuotuisen liikevaihdon verran. 

"Satsaus on iso, mutta ei se stressaa. Taustalla on tarkka harkinta ja tarpeiden ennakointi."

Jälkikasvu jatkaa 

Tulevaisuuteen YH Yhtiöiden vetäjä suhtautuu luottavaisesti.  

Asiakkaina on hyvä joukko Vaasan talousalueen teollisia toimijoita ja rakennusyrityksiä, jotka ostavat monipuolisen palvelupaketin samasta paikasta sen sijaan, että tilaisivat kuljetukset yhdestä ja nostot toisesta firmasta.

Mukavalta tuntuu sekin, että jälkikasvu on tukevasti mukana ottamassa paikkaansa perheyhtiön jatkajana. 

Malli on sama, jolla Hannu Halmesmäki 30 vuotta sitten vasta valmistuneena insinöörinä ujuttautui isänsä käynnistämiin bisneksiin rekannupin, nosturinohjaamon ja maalaamon kautta. 

"Veljeni poika työskentelee ajojärjestelijänä. Minun pojistani toinen ajaa rekkaa ja toinen työkoneita. Tytär valmistuu kohta kätilöksi, ja kyllä hänellekin paikka löytyy, mikäli hän tästä innostuu", Halmesmäki lupaa. 

Vai että kätilön tutkinnolla logistiikkahommiin! Minkälaisia tehtäviä isä aikoo tyttärelleen tarjota? 

"Mitä tahansa! Tutkinto on osoitus siitä, että ihminen kykenee työskentelemään tavoitteellisesti. Ei alalla ole väliä, sillä tekeminen opitaan arjessa. Motivaatio ratkaisee sen, mihin ihminen resurssinsa suuntaa."

FAKTA: YH Yhtiöt – Yrjö Halmesmäki Oy 

  • Tavoite: Raskaan sarjan tilavuokrausta, kuljetuksia, nostoja, huoltoa ja pintakäsittelyjä  
  • Omistus: Sisarukset Hannu ja Seija Halmesmäki 
  • Perustettu: 1950-luvun lopulla (toiminimi) 
  • Toimitusjohtaja: Hannu Halmesmäki 

Tunnuslukuja 2016

  • Liikevaihto: 8,9 miljoonaa euroa
  • Liikevoitto: 3,4 % 
  • Henkilöstö: 80

Juhlavuotensa kunniaksi LOGY haluaa nostaa esille koko joukon kiinnostavia ja menestyneitä hankinta- ja logistiikka-alan yrityksiä. Sarjan aloitti DSV Road. Löydät kaikki sarjan jutut tunnisteen LOGY60 avulla.

JAA