Päämainos
Aleksi Kantola siirtyy HUBin kehityspäälliköksi
Sisälogistiikka 09.11. 10:28

Aleksi Kantola siirtyy HUBin kehityspäälliköksi

Kantolalla on varasto- ja sisälogistiikasta 20 vuoden työkokemus eri yrityksistä.

09.11.2023
Teksti Esko Lukkari kuvat HUB logistics

Aleksi Kantola on aloittanut lokakuussa HUB logisticsin kehitystiimin kehityspäällikkönä. Kantolalla on alalta noin 20 vuoden työkokemus varasto- ja sisälogistiikan toiminnoista aina suorittavasta tasosta liiketoiminnan johtamiseen asti.

Hän siirtyy HUBille Ziirto Oy:stä, jossa hän keskittyi asiakkaiden tuotannon ja sisälogistiikan kehittämiseen. Tätä ennen hän toimi Eezy Oy:n ulkoistusliiketoiminnan johtajana ja HUBilla seitsemän vuoden ajan työnjohtajana sekä päällikkönä eri asiakkuuksilla.

HUB logistics tiedotti nimityksestä 26.10

”Kertyneen kokemuksen kautta koen, että kyky kehittää, tunnistaa kehityspotentiaalia ja tarkastella näitä myös kustannusten kautta ovat vahvuuteni. Edellisten vuosien aikana olen oppinut paljon ihmisten johtamisesta ja projektijohtamisesta. Näistä on varmasti tulevaisuudessa hyötyä, kun palaan HUBin riveihin”, Kantola sanoo tiedotteessa.

Kantolan mukaan tutut toimintamallit ja käytännöt edesauttavat siinä, että pääsee rivakasti töihin käsiksi.

”Haluan osaltani vahvistaa HUBin tapaa toimia arvojen ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Laadukas päivittäinen perustekeminen yksiköissä on kaiken lähtökohta ja haluan sitä myös itse toteuttaa”.

Aleksin kokemuksen perusteella HUB logistics on ennen kaikkea asiantuntevasti, innovatiivisesti ja erittäin laadukkaasti operoiva toimija.

Kehityspäällikkönä Aleksi Kantola tukee olemassa olevien asiakkuuksien päivittäistä toimintaa, kasvua ja kehittymistä. Aluksi keskittyen Turun seudun toimipisteiden toimintaan, mutta myöhemmin myös muissa HUBin yksiköissä ja myynnin tukena uusasiakashankinnassa.

Kehitysjohtaja Anssi Tura on iloinen Aleksin liittymisestä kehitystiimiin.

”Aleksi Kantola tuo HUBille paluunsa myötä kehitystiimiin vankkaa kokemusta sisälogistiikan prosessien kehittämisestä, operatiivisesta johtamisesta ja työntutkimuksesta. Ensimmäiset projektit liittyvät länsirannikon toimipisteisiin, mutta jatkossa Aleksi on varmasti laajasti mukana erilaisissa kehitysprojekteissa HUBilla”.

JAA