Päämainos
Alfarocin Tuusulan logistiikkakeskus.
Sisälogistiikka 13.11. 07:00

Alfarocin Tuusulan logistiikkakeskus.

Alfaroc yhtiöt osaksi Tanoma-konsernia

Kaupan jälkeen Tanoma operoi yhteensä 125 000 neliömetrin varastotiloja viidellä paikkakunnalla Suomessa ja Virossa.

13.11.2025
Teksti Vaula Aunola kuvat Alfaroc

Alfarocin omistava Wetera Capital Oy ja Tanoma Oy ovat käynnistäneet järjestelyn, jonka tuloksena Alfaroc Logistics Oy on siirtynyt ja Alfaroc Oy siirtyy marraskuun lopussa yrityskaupalla osaksi Tanoma-konsernia.

Vuonna 2007 perustettu Alfarocin 27 000 neliön lämpötilasäädelty logistiikkakeskus sijaitsee Lahdessa. Asiakkaisiin kuuluu teollisuuden ja kaupan alan suuryrityksiä, maahantuojia ja verkkokauppoja.

Alfarocin liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 300 logistiikka-alan osaajaa Lahdessa, pääkaupunkiseudulla ja Raumalla.

”Tanoma on viime vuosien kasvuyritys ja logistiikka-alan menestyjä. On asiakkaidemme etu, että saamme taustallemme taloudellisesti vahvan ja kokeneen toimijan, jolla on selkeä visio alan kehityksestä”, kertoo Alfarocin hallituksen puheenjohtaja Jani Kakkonen.

Yrityskauppa tukee Tanoman kasvua

Yrityskaupan jälkeen Tanoma-konsernin varastoliiketoiminnasta, konttikuljetuksista ja 3PL-palveluista muodostuva pro forma -liikevaihto nousee noin 55 miljoonaan euroon, ja konserni työllistää suoraan yhteensä yli 500 logistiikka-alan ammattilaista.

Tanoman varasto- ja terminaaliverkosto kattaa nyt Turun, pääkaupunkiseudun, Lahden, Lappeenrannan, Haminan ja Tallinnan, ja yhtiön kalusto käsittää 100 ajoneuvoa Itämeren alueen konttikuljetuksissa.

”On hienoa saada Alfaroc mukaan Tanoma-konserniin. Kumppanuus laajentaa toimintaamme Lahteen, joka on Etelä-Suomen merkittävin teollinen keskittymä. Kaupan ansiosta olemme varasto- ja konttiliiketoiminnan lisäksi myös merkittävä 3PL-operaattori Pori–Lahti–Lappeenranta-akselin eteläpuolella”, kertoo Tanoman hallituksen puheenjohtaja Kari Talvitie.

 

JAA